Vielä tiistaina ehtii tehdä muutoksia veroilmoitukseen

Verohallinnon mukaan mahdollisten muutosten tekeminen ajoissa onnistuu enää käytännössä verkon Omavero-palvelussa.

Tiistaina on palkansaajien ja eläkeläisten viimeinen määräpäivä tehdä muutoksia viime vuoden veroilmoitukseen.

Verohallinnon mukaan mahdollisten muutosten tekeminen ajoissa onnistuu enää käytännössä verkon Omavero-palvelussa. Paperilomakkeella tehtyjen muutosten täytyy olla perillä Verohallinnossa tiistain määräpäivään mennessä.

Verohallinnon mukaan suosituimpia verovähennyksiä ovat kodin ja työpaikan väliset matkakulut, kotitalousvähennys sekä erilaiset tulonhankkimismenot. Erityisesti etätöitä tehneillä voi olla täydennettävää kodin ja työpaikan välisissä matkakuluissa sekä työhuonevähennyksessä.

Myös sellaiset viime vuoden tulot, joista Verohallinto ei saa tietoa automaattisesti, pitää ilmoittaa viimeistään määräpäivänä. Tällaisia tuloja ovat esimerkiksi vuokratulot ja virtuaalivaluutoista saadut tulot.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut