Väyrynen vetäytyy keskustan esivaalista, mutta harkitsee valitsija­yhdistyksen ehdokkuutta presidentin­vaaleissa

Paavo Väyrynen keskustan puoluekokouksessa Lappeenrannassa viime kesäkuussa.

Politiikan konkari Paavo Väyrynen (kesk.) vetäytyy keskustan esivaalista, jolla puolueen on tarkoitus valita sen ehdokas ensi vuoden presidentinvaaleihin. Väyrynen kertoo asiasta nettisivuillaan.

Hän kertoo kuitenkin harkitsevansa ”kansanliikkeen ehdokkuutta”, jos hänen tukijansa ovat valmiit keräämään siihen tarvittavat kannattajakortit. Presidenttiehdokkaita voivat puoluerekisterissä olevien puolueiden lisäksi asettaa valitsijayhdistykset, jos ne onnistuvat keräämään vähintään 20 000 kannattajakorttia.

Presidentinvaalit käydään Suomessa tammikuussa 2024.

Väyrynen on ollut ehdolla presidentinvaaleissa vuosina 1988, 1994, 2012 ja 2018. Vuoden 2018 vaaleissa hän pyrki presidentiksi valitsijayhdistyksen kautta. Muina kertoina hän oli keskustan ehdokkaana.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut