Useat ammattiliitot ovat antaneet tiistaina uusia lakkovaroituksia yksityiselle sosiaalipalvelualalle. Uusista lakkovaroituksista kertovat ainakin JHL, Super, Jyty, Erto, Ammattiliitto Pro ja Talentia.
Ilmoitetut lakot kohdistuisivat yksityisiin päiväkoteihin ja lastensuojelun toimipisteisiin Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa.
Päiväkodeissa lakot alkaisivat keskiviikkona 31. toukokuuta ja päättyisivät lauantaina 3. kesäkuuta. Lastensuojelussa lakot koskisivat työvuoroja, jotka alkavat keskiviikon 31. toukokuuta ja lauantain 3. kesäkuuta välisenä aikana.
Valtakunnansovittelijan toimisto kertoi maanantaina yksityisen sosiaalipalvelualan sovittelun katkeamisesta. Valtakunnansovittelijan mukaan osapuolten näkemykset olivat niin kaukana toisistaan, ettei sovittelun jatkamiselle tai sovintoehdotuksen antamiselle ollut edellytyksiä. Tilannetta on tarkoitus arvioida uudelleen ensi maanantaina.
Tyytymättömiä palkkaukseen
Ammattiliitot ovat tyytymättömiä etenkin palkkaukseen. Liitot ovat vaatineet yksityiselle sosiaalipalvelualalle vähintään samantasoisia palkankorotuksia kuin hyvinvointialueille ja kuntiin.
”Haluamme työnantajan tunnustavan sen tosiasian, että yksityisen puolen palkankorotusten pitää olla samaa tasoa julkisen sektorin kanssa. Tästä emme tingi. Alan veto- ja pitovoima on turvattava pahenevan työvoimapulan aikana”, sanoo JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine tiedotteessa.
Yksityiselle sosiaalipalvelualalle aiemmin ilmoitettujen lakkojen on määrä alkaa ensi viikon tiistaina. Ensi viikon lakot kohdistuisivat tiettyihin yksityisiin päiväkoteihin ja ympärivuorokautisen palveluasumisen yksiköihin.
Alalla on voimassa ylityö- ja vuoronvaihtokielto, jonka on ilmoitettu jatkuvan 30. toukokuuta asti.
Yksityisellä sosiaalipalvelualalla työskentelee noin 70 000 työntekijää. Työnantajapuolta edustaa Hyvinvointiala Hali.