Silta­turma on poikkeuksellinen verrattuna Suomen aiempiin suur­onnettomuuksiin

2000-luvulla Suomessa tapahtuneet suuret onnettomuudet ovat olleet liikenne- ja lento-onnettomuuksia. Siltaromahduksia ei ole juuri koettu.

2000-luvulla tapahtuneet onnettomuudet ovat olleen liikenne- ja lento-onnettomuuksia. Kuopion linja-autoturmassa vuonna 2018 kuoli neljä ja loukkaantui 19.

Espoon Tapiolassa torstaina sattunut väliaikaisen kävelysillan romahtaminen on Suomessa poikkeuksellinen onnettomuus, kertoo vanhempi tutkija Kai Valonen Onnettomuus­tutkinta­keskuksesta (Otkes).

Myös Otkes osallistuu siltaturman tutkintaan.

Ensinnäkin poikkeuksellisen tapahtuneesta tekee se, että loukkaantuneita on paljon, 27. Yhdenkään loukkaantuneen vammat eivät viranomaisten mukaan olleet hengenvaarallista.

Toiseksi loukkaantuneet ovat nuoria. He ovat kahdeksasluokkalaisia eli 14–15-vuotiaita.

Kolmanneksi Suomessa ei ole juurikaan tapahtunut vastaavia siltaromahduksia.

Otkesilla on koko sen historian aikana eli vuodesta 1996 lähtien ollut tutkinnassa ainoastaan neljä siltasortumaa, jotka ovat olleet eri tyyppisiä kuin Tapiolassa sattunut onnettomuus.

Vuonna 1998 Imatralla sortui Tornan silta, jota oltiin parhaillaan purkamassa. Onnettomuudessa hukkui voimakkaaseen virtaan yksi henkilö, joka oli töissä sillalla.

Vuonna 2010 Helsingissä ja Turussa sortui kaksi kevyen liikenteen siltaa nosturiautojen nosturien törmätessä niihin. Helsingissä kuoli yksi ihminen ja loukkaantui useita.

Vuonna 2015 Mikkelissä romahti ylikulkusilta. Romahduksesta ei koitunut vahinkoja ihmisille tai ajoneuvoille.

Vuonna 2018 Repoveden kansallispuistossa sortunut riippusilta kiinnitti huomion siltojen turvallisuuteen. Tapauksen jälkeen Metsähallitus tarkasti kaikki sen hallinnassa olleet riippusillat. Repoveden riippusillan sortuminen ei ollut Otkesin tutkinnassa.

2000-luvulla suomalaisten kuolemaan johtaneet suuret onnettomuudet ovat olleet liikenne- ja lento-onnettomuuksia.

Vuonna 2001 Kärkölän tasoristeysonnettomuudessa kuoli viisi nuorta aikuista. Pikajuna ja henkilöauto törmäsivät Jutilan tasoristeyksessä ja auto raahautui junan edellä noin 300 metriä. Kaikki autossa olleet kuolivat.

Vuonna 2004 Äänekosken Konginkankaalla paperirekan ja linja-auton törmäyksessä kuoli 23 ihmistä. Lisäksi 14 linja-auton matkustajaa loukkaantui vakavasti.

Vuonna 2004 Äänekosken Konginkankaalla paperirekan ja linja-auton törmäyksessä kuoli 23 ihmistä.

Onnettomuus sai alkunsa, kun rekan perävaunu alkoi heittelehtiä. Perävaunu suistui ensin lumihankeen ja lopulta ajautui vastaantulevien kaistalle. Vastaan tullut linja-auto iskeytyi lähes keskelle perävaunun etuseinää ja sen etuosa murskautui.

Tapaninpäivänä 2004 Kaakkois-Aasian tsunami vei yli 230 000 ihmisen hengen. Suomalaisia tsunamissa kuoli 178.

Tapaninpäivänä 2004 Kaakkois-Aasian tsunami vei yli 230 000 ihmistä. Tsunami osui muun muassa Thaimaahan.

Copterlinen onnettomuudessa vuonna 2005 kuolivat kaikki helikopterissa olleet 14 ihmistä, joista kahdeksan oli suomalaisia. Copterlinen omistama Sikorsky S-76 -helikopteri syöksyi nopeasti ilmaan noustuaan mereen Tallinnan edustalla.

Vuonna 2008 Málagassa tapahtui tuhoisa bussiturma, jossa kuoli yhdeksän suomalaista. Lisäksi 26 loukkaantui. Suomalaismatkailijat olivat menossa Málagan lentokentälle, kun maastoauto törmäsi siihen. Bussi suistui kyljelleen ja iskeytyi päin moottoritien keskikaidetta.

Málagan tuhoisassa bussiturmassa kuoli yhdeksän suomalaista vuonna 2008.

Jämijärven pienkoneturmassa vuonna 2014 kuoli kahdeksan laskuvarjohyppääjää. Kolme pelastui. Suurin osa koneessa olleista ei päässyt ulos, sillä koneen siipi kääntyi hyppyovea vasten. Onnettomuus oli tuhoisin Suomessa viime vuosikymmenten aikana sattunut ilmailuturma.

Vuonna 2017 tapahtuneessa Raaseporin tasoristeysturmassa kuoli neljä ihmistä. Onnettomuus tapahtui, kun Karjaalta Hangon suuntaan kulkenut VR:n kiskobussi törmäsi Puolustusvoimien maastokuorma-autoon vartioimattomassa tasoristeyksessä. Kuolleista kolme oli varusmiehiä ja yksi kiskobussin matkustaja.

Kuopion linja-autoturmassa vuonna 2018 kuoli neljä ja 19 loukkaantui. Turma on viime vuosien vakavin tieliikenneonnettomuus Suomessa. Turma tapahtui, kun moottoritien liittymästä poistunut linja-auto päätyi sillalta alas junaradalle.

Vuonna 2019 Airiston selällä tapahtui moottoripurjeveneen ja isomman moottoriveneen yhteentörmäys, jossa kaksi kuoli ja kolme loukkaantui. Isompi vene törmäsi pienemmän vasempaan laitaan, nousi sen päälle ja lopulta luisui perän kautta takaisin veteen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut