Yhdysvaltain ilmavoimien RC-135 Rivet Joint -tiedustelukone lensi Suomen yllä torstaina iltapäivällä.
Flightradar24-sivuston mukaan JAKE11-tunnuksella lentävä kone tuli Suomeen Suomenlahden yli Baltiasta.
Aluksi Loviisan yli kohti Joensuuta lentänyt kone kääntyi pohjoiseen ja lensi lähes Suomen pohjoisrajalle saakka. Hieman ennen Utsjokea kone kääntyi takaisin tulosuuntaansa ja palasi samaa reittiä Suomenlahdelle, mistä se puoli viiden maissa iltapäivällä kääntyi takaisin mantereen ylle.
Tiedustelukone palasi myöhään iltapäivällä kohti lähtöpaikkaansa kierrettyään pari kierrosta Itä-Suomen yllä.
Sama yhdysvaltalainen tiedustelukone lensi Suomen yllä myös 23. maaliskuuta eli jo ennen Suomen Nato-jäsenyyttä.