Eduskunnan viime vaaleissa jättäneen vasemmistoliiton Jari Myllykosken (vas.) valmistautuminen vappuun alkoi surkeasti. Perjantaina Helsingistä kotipaikkakunnalleen Nakkilaan matkalla ollut ex-kansanedustaja joutui liikenneonnettomuuteen, josta miehen matka jatkui Huittisten terveyskeskuksen kautta Satasairaalaan.
Ex-kansanedustaja joutui onnettomuuteen ja kuljetettiin sairaalaan – Ratin asento saattoi pelastaa paljon pahemmalta
”Jos jättää vituttamisen pois, niin oloni on ihan kohtuullinen”, Jari Myllykoski kuvaili vointiaan maanantaina iltapäivällä.
Kolme kautta kansanedustajana ollut nakkilalainen Jari Myllykoski (vas.) ei lähtenyt ehdolle enää tämän vuoden eduskuntavaaleissa.