Aamulehti
Tampereen Satakunnankadun putkivuoto on viimein saatu korjattua, kertoo Tampereen Veden toimitusjohtaja Petri Jokela Aamulehdelle sunnuntai-iltana ennen kello kahdeksaa. Samoihin aikoihin vedet saatiin jälleen kytkettyä päälle. ”Kestää hetken, että putket täyttyvät, mutta talousvesi kulkee taas normaaliin tapaan.”
Putkikaivantoa vielä peitetään sunnuntai-iltana, mutta lopulliset viimeistelyt tehdään huomenna aamulla. Sen jälkeen Satakunnankadulla pääsee taas normaaliin tapaan liikennöimään.
Jokela kertoo, että rikkinäisen putken tilalle vaihdettiin uutta putkea noin parin metrin pituudelta. ”Se oli mennyt rikki. Kyseessä on 1960-luvulla tehty putki. Emme tiedä, miksi putki meni rikki, mutta saattoi johtua iästä.”
Satakunnankadulla tulvi aamulla putkivuodon takia runsaasti vettä kadulle. Vuodon Vesiputkessa oleva vaurio oli Satakunnankatu 7:n kohdalla.
Satakunnankatu katkaistiin liikenteeltä Tuomiokirkonkadun ja Aleksanterinkadun välistä. Pelastuslaitos kehotti välttämään kulkemista alueella.
Putkirikon vuoksi kahdesta kerrostalosta katkaistiin vedet. Tampereen vesi kertoi aamulla verkossa, että alueella on kolme vesisäiliötä, joista asukkaat voivat hakea käyttövettä.
Vuodosta johtuva paineheitto verkostossa aiheutti lisäksi värjäytymää erittäin laajalla alueella ympäristössä, kerrottiin Tampereen veden vikailmoituspuhelimen nauhalla. ”Kyseessä on putkisakka, joka ei aiheuta terveydelle vaaraa ja poistuu juoksuttamalla sekä kulutuksen kautta.”
Etsittiin kuuntelulaitteella
Jokela kertoi Aamulehdelle aiemmin sunnuntaina iltapäivällä, että vuodon etsijä oli käynyt paikallistamassa vuodon paikkaa kuuntelulaitteilla. ”Tarkkaa vuotokohtaa ei ole saatu vielä selville. Se tiedetään, että vuoto ei ole esimerkiksi täsmälleen siinä kohtaa Satakunnankatua, josta asfaltti on noussut ylös, vaan jossain vähän sivussa.”
”Kun vuotokohta löytyy, vuotoa päästään korjaamaan. Arvio on, että korjaus saadaan tehtyä tämän vuorokauden puolella.”
Vettä kellarissa
Vettä pääsi tulvimaan myös Satakunnankadun varressa sijaitsevan ravintola Muusan kellariin, kertoi paikalla aamupäivällä käynyt Aamulehden toimittaja Susanna Härkönen.
”Pelastuslaitos pumppaa vettä kellarista kahdella letkulla. Vesi on myös pullistanut asfaltin Satakunnankadulla ravintolan edessä.”
Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Joonas Suikkanen kertoi Aamulehdelle, että vuodon oli aiheuttanut veden runkolinjassa ollut putkivaurio. Vesilaitos sulki putken vaurion vuoksi.
Ravintola Muusan kellarista poistettiin vettä letkuilla.
”Satakunnankatu 7:n ja 9:n kellarit on tarkastettu. Vettä ei ole löytynyt muualta kuin ravintola Muusan kellarin lattialta”, Suikkanen kertoi. Siellä vettä oli enimmillään noin 5–10 senttimetriä. Satakunnankatu 12:n, eli Karhu-Apteekin talon kellari oli myös tarkoitus tarkastaa.
Vettä ehti tulvia noin puoli tuntia ja katujen sadevesikaivot ottivat sen hyvin vastaan.
Satakunnankatu katkaistiin liikenteeltä putkivuodon vuoksi Tuomiokirkonkadun ja Aleksanterinkadun välistä.
Vesi oli nostanut Satakunnankadun asfaltin isolle kuprulle.
Katso lukijan video Satakunnankadulta: