Hallitustunnustelujen viralliset keskustelut ovat päättyneet. Hallitustunnustelija Petteri Orpo (kok.) ei edelleenkään paljastanut, miltä pohjalta hallitusta pyritään muodostamaan.
”On ollut erinomaisen hyvä kierros. On ollut rakentavia ja hyvähenkisiä keskusteluja.”
Hän aikoo kertoa vielä tällä viikolla ne puolueet, joiden kanssa aloittaa varsinaiset hallitusneuvottelut.
Orpo on perjantain, maanantain ja tiistain aikana tavannut kaikki muut eduskuntapuolueet. Tarkoituksena on ollut selvittää, minkä puolueiden kanssa kokoomus voisi alkaa neuvotella hallitusohjelmasta.
Orvon mukaan kaikilta puolueilta on jäänyt ”plakkariin” ajatuksia tulevan hallituksen tehtävistä.
Hän sanoi eduskunnassa toimittajille, että punnitsee nyt tarkkaan tunnusteluvaiheen epäviralliset ja viralliset keskustelut. Orpo korosti sitä, että hallituspuolueiden välille pitää syntyä luottamus. Puolueilla pitää olla yhteinen näkemys siitä, mitä Suomi tarvitsee.
Orvon mukaan kokoomuksen keskeiset tavoitteet ovat kestävän talouskasvun aikaansaaminen, hyvinvointivaltion palveluiden turvaaminen, turvallisen maan rakentaminen, koulutus, nuoret ja osaaminen sekä ympäristöstä huolenpitäminen.
”Nämä neljä isoa kysymystä ovat ne, joita vastaan punnitsen, miltä pohjalta hallitus kokoon saadaan.”
Katso Petteri Orvon kommentit kokonaisuudessaan tästä:
Hallitustunnustelija Petteri Orpo jatkoi tiistaina kolmatta päivää kahdenvälisiä keskusteluja eduskuntaryhmien kanssa.
Tiistaina keskusteluvuorossa olivat keskusta, kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset. Aamulehti näytti Ilta-Sanomien suoraa lähetystä eduskunnasta.
Perussuomalaiset tavoittelee hallituspaikkaa
Perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran mukaan perussuomalaiset tavoittelee paikkaa hallituksessa ja puolueella on omat kynnyskysymyksensä.
”Mutta ei minulla sen suuremmista seikoista ole vielä selvyyttä”, Purra sanoo hallituspohjasta.
Purra totesi, että perussuomalaiset ei varsinaisesti hingu hallitukseen. Se on valmis menemään hallitukseen vain, jos saa edistettyä omia tavoitteitaan. Puolue on kuitenkin valmis tekemään kompromisseja.
Perussuomalaisten kynnyskysymys on hänen mukaansa sekä humanitaarisen että työperäisen maahanmuuton kiristäminen. Purra nosti esiin erityisesti matalapalkka-aloille töihin tulevat maahanmuuttajat ja perheenyhdistämisen.
”Meillä on molemmille sektoreille pitkä luettelo omia vaatimuksiamme.”
Paljon soviteltavaa on lisäksi muun muassa leikkauksissa ja EU-politiikassa, Purra sanoi.
Orpo korosti, että kokoomus pitää yhä kiinni siitä, että julkista taloutta sopeutetaan tällä vaalikaudella kuudella miljardilla. Purra sanoi perussuomalaisten olevan valmis tekemään ratkaisuja, joilla julkinen talous saadaan tasapainoon kahden vaalikauden aikana.
”Se, mikä se miljardisumma tulee olemaan, riippuu oleellisesti toimenpiteistä ja sopeutuksista, joita siellä on takana.”
Katso Riikka Purran kommentit kokonaisuudessaan tästä:
Kd odottavalla kannalla
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah kertoo keskustelujen hallitustunnustelija Petteri Orvon kanssa sujuneen hyvässä hengessä. ”Jäämme sitten katsomaan, mitä tästä seuraa.”
Essayah totesi kristillidemokraattien olevan avoimia erilaisille hallituskokoonpanoille. Hän ei suostunut nimeämään puolueita.
”Henkilökohtainen ajatukseni on, että tarvitsemme toimintakykyisen hallituksen, joka pystyy toteuttamaan ne uudistukset, jotka nousivat vaaleissa esille”, Essayah sanoi viitaten esimerkiksi talouteen.
Kristillisdemokraatit ei ole asettanut kynnyskysymyksiä hallitukseen menemiselle. Niistä keskustellaan Essayahin mukaan varsinaisissa hallitusneuvotteluissa, jos kutsu tulee. Essayahilta kysyttiin, millaisia asioita kristillisdemokraatit eivät halua hallitusohjelmaan.
”Kun olen lukenut muiden puolueiden vastauksia, siellä ei ole tullut sellaisia asioita esille.”
Essayahin mielestä Suomi tarvitsee toimintakykyisen hallituksen, joka pystyy toteuttamaan tarvittavat uudistukset.
Hallitustunnustelija Petteri Orpo (kok.) oli vastaanottamassa kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayahia tämän saapuessa keskusteluihin.
Katso Sari Essayahin kommentit kokonaisuudessaan tästä:
Keskusta jäämässä oppisitioon
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko kertoo luvanneensa hallitustunnustelija Petteri Orvolle, että tuleva hallitus saa oppositiosta keskustan tuen kaikille järkeville esityksille. Sellaiset liittyvät hänen mukaansa esimerkiksi yrittäjyyden vahvistamiseen, koko Suomen asian huomioimiseen, peruskoulun pelastamiseen tai laajan työvoimapulan ratkomiseen.
Saarikon mukaan luonteva kokoonpano hallitukselle olisi vaalitulos huomioiden kokoomus, perussuomalaiset, rkp ja kristillisdemokraatit.
”Perussuomalaiset ja kokoomus ovat varmasti jo neuvotteluissaan pitkällä.”
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko sanoo toivovansa, että hallitus syntyy vaalien voittajista.
Katso Annika Saarikon kommentit tästä:
Nopeasti neuvotteluihin
Muut eduskuntaryhmät ovat jo keskustelleet Orvon kanssa. Tarkoituksena on selvittää, minkä puolueiden kanssa kokoomus voi aloittaa neuvottelut varsinaisesta hallitusohjelmasta.
Orpo on sanonut, että pyrkimyksenä on ilmoittaa ennen vappua, minkä puolueiden kanssa kokoomus lähtee neuvottelemaan hallitusohjelmasta. Hän toivoo, että kesäkuussa on kasassa toimintakykyinen enemmistöhallitus.
Maanantaina alkoi näyttää yhä todennäköisemmältä, että Orvon ensisijainen vaihtoehto on porvarihallitus. Siinä olisivat mukana kokoomuksen lisäksi perussuomalaiset, rkp ja kristillisdemokraatit. Orpo ei kuitenkaan edelleenkään ottanut kantaa siihen, miltä pohjalta hän hallitusta alkaa muodostaa.
Toinen mahdollinen hallituspohja olisi kokoomuksen ja sdp:n ympärille rakennettu sinipuna. Sdp:n puheenjohtaja Sanna Marinin mukaan mitään sellaista selkeää vastaantuloa kokoomuksen suunnalta ei ole kuitenkaan tullut, että varsinaisiin hallitusneuvotteluihin olisi syytä odottaa kutsua.