MT:n kysely: Haavisto selvä suosikki presidentiksi

Seuraavaksi eniten kannatusta oli Olli Rehnillä ja Mika Aaltolalla.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) on tuoreessa kyselyssä suosituin vaihtoehto seuraavaksi presidentiksi. Haavisto kuvattiin 4. huhtikuuta Brysselissä.

Pekka Haavisto (vihr.) on suosituin vaihtoehto Suomen seuraavaksi presidentiksi, ilmenee sanomalehti Maaseudun Tulevaisuuden (MT) teettämästä kyselystä. Haavisto sai kyselyssä eniten kannatusta sekä ensimmäisellä että toisella kierroksella.

Haavistoa kannatti presidentiksi 23 prosenttia kyselyn vastaajista. Seuraavaksi eniten kannatusta oli Olli Rehnillä (kesk.), 11 prosenttia, ja Mika Aaltolalla, 10 prosenttia. Jussi Halla-aho (ps.) sai 8,5 prosentin ja Alexander Stubb (kok.) 4,5 prosentin kannatuksen. Muiden vaihtoehtojen kannatus jäi virhemarginaalia pienemmäksi.

Kyselyn mukaan Haavisto voittaisi presidentinvaalien toisella kierroksella Rehnin tai Aaltolan. Jos vastakkain toisella kierroksella olisivat Rehn ja Aaltola, kyselyn mukaan suositumpi olisi Aaltola.

Kantar TNS Agrin toteuttamaan kyselyyn vastasi 1 137 suomalaista huhtikuun puolivälissä. Virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut