Poliisi valvoo tänä viikonloppuna erityisesti suuria ylinopeuksia ja nuorten ajotapoja. Valtakunnallinen tehostettu valvonta alkoi jo torstaina ja jatkuu viikon loppuun asti.
Sisä-Suomen poliisilaitos tviittasi lauantaina, että liikenne on sujunut pääosin maltillisesti, mutta suuriakin nopeuksia on mitattu. Valtatiellä 3 poliisi mittasi moottoritienopeuksien alueella autoilijan nopeudeksi 194 kilometriä tunnissa.
Muun muassa Kaakkois-Suomen poliisi muistuttaa nuoria, että kaahailu voi johtaa vaaratilanteiden lisäksi ajokieltoon. Jos ajokortti on kuivumassa, esimerkiksi kouluun tai harrastuksiin ei välttämättä pääse totuttuun tapaan.
”Ylinopeuksista seuraavan sakkorangaistuksen maksaminen syö kovalla vaivalla ansaittuja kesätyötuloja. Ilman ajo-oikeutta työharjoittelupaikalle tai kesätöihin pääsy hankaloituu. Kesätyöpaikka on jopa menetetty ajokiellon vuoksi”, poliisin tiedotteessa kerrotaan.
Vakava piittaamattomuus liikenneturvallisuutta kohtaan tai toistuvat liikennerikkomukset voivat johtaa vähintään kuukauden ja enintään kuuden kuukauden ajokieltoon. Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen voi poistaa ajo-oikeuden pisimmillään jopa viideksi vuodeksi.
”Kaasujalkaa kannattaa siis hellittää ja liikennesääntöjä noudattaa”, poliisi muistuttaa.