Espoon Matinkylästä löytyi kellarista sodanaikaisia käsikranaatteja – Rakennus oli tunteja eristettynä

Räjähteet toimitettiin Puolustusvoimille hävitettäviksi, poliisi kertoo.

Espoon Matinkylässä kerrostalon kellarista löytyi kaksi sodanaikaista käsikranaattia, kertoo Länsi-Uudenmaan poliisi tiedotteessa. Alueen eristys on purettu.

Poliisi sai ilmoituksen kellarista löytyneistä räjähteistä ja panoksista lauantaina viiden jälkeen iltapäivällä. Löydetyt räjähteet on siirretty Puolustusvoimien haltuun ja raivattavaksi, poliisi kertoi ennen iltayhdeksää. Kranaatit ovat poliisin mukaan luultavasti toisen maailmansodan aikaisia.

Aiemmin lauantaina poliisi eristi rakennusta ympäröivän alueen ja kehotti ihmisiä välttämään alueella liikkumista turvallisuussyistä. Osoitteen läheisyydessä sijaitsee esimerkiksi Matinkylän asukaspuisto sekä päiväkotirakennus.

Poliisi myös takavarikoi asunnosta joitain kymmeniä grammoja ruudiksi epäiltyä ainetta sekä yhden aseen. Kranaatit, panokset, ruudiksi epäilty aine sekä ase ovat olleet hiljattain kuolleen ihmisen hallussa tämän asunnossa ja asunnon varastotiloissa. Esineet löytyivät sattumalta asunnolla tehdyn siivouksen yhteydessä. Asunnolla siivoamassa ollut teki ilmoituksen hätäkeskukseen, poliisi kertoo.

Poliisin toiminta paikalla päättyi lauantai-iltana noin puoli yhdeksältä.

Länsi-Uudenmaan poliisi kirjaa tapauksesta rikosilmoituksen. Tapausta tullaan alustavasti tutkimaan räjähderikoksena sekä ampuma-aserikoksena.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut