Saitko Postilta kryptisen postikortin tällä viikolla? Niin on saanut moni muukin, sillä Posti aloitti tällä viikolla näyttävän Välitämme-kampanjan, jonka puitteissa lähes kolmeen miljoonaan suomalaiseen kotitalouteen on lähetetty postikortti.
Kortin etupuolella poseeraa postinkantaja ja kortin takapuolelle on kirjoitettu teksti:
”Hei, sinä teet työstämme tärkeää. Välitämme tavaroita, tunteita ja tietoa jokaisen suomalaisen puolesta. Emme ole aina onnistuneet. Olemme kuulleet kunniamme monta kertaa – ja usein aiheesta. Jokainen palaute on tärkeä, sillä ne auttavat meitä parantamaan. Mitä ikinä tulevaisuus tuo tullessaan, me välitämme silloinkin. Sillä jos me emme välittäisi, niin kuka muu?”
Kortit ovat herättäneet hämmennystä sosiaalisessa mediassa, jossa on muun muassa mietitty, mitä Posti kortilla oikein yrittää sanoa.
Säästötoimenpiteet ja palveluiden karsiminen ovat nakertaneet Postin luotettavuutta viime vuosina, ja Postin ongelmat ovat olleet toistuvasti esillä myös julkisuudessa. Onko kyseessä siis jonkinlainen anteeksipyyntö?
”Kyllä se on sitäkin”, vastaa Anna Salmi, Postin brändistä, viestinnästä ja vastuullisuudesta vastaava johtaja. ”Olemme Postissa katsoneet itseämme peiliin ja myönnämme, että kaikki ei ole aina mennyt kuin Strömsössä, mutta otamme palautteen vakavasti – todella välitämme siitä – ja pyrimme koko ajan kehittämään toimintaamme.”
Kampanja näkyy myös katukuvassa, esimerkiksi Helsingin rautatietorin metroasemalla.
Hintaa ei paljasteta
11. huhtikuuta käynnistynyt kampanja on Salmen mukaan paljon muutakin kuin vain anteeksipyyntö asiakkaille. Kampanja näkyy isosti myös televisiossa, digitaalisissa kanavissa ja ulkomainonnassa.
Sosiaalisessa mediassa on myös pohdittu, olisiko Postin parempi panostaa asiakaspalveluun kalliiden mainoskampanjoiden sijasta. Kampanja on laadittu yhteistyössä mainostoimiston kanssa. Postista ei haluttu kertoa, paljonko kampanja on maksanut.
Salmi kertoo, että yksi kampanjan tavoitteista on tuoda esiin Postissa työskenteleviä ihmisiä ja heidän tekemäänsä työtä.
Salmi kertoo käyneensä työntekijöiden kanssa paljon keskusteluja siitä, miten miten pahalta negatiivinen palaute ja arvostelu on heistä tuntunut. Negatiivinen palaute on usein kasautunut sellaisten työntekijöiden – jakajien ja asiakaspalvelijoiden –niskaan, jotka eivät ole voineet omalla työllään Postin tilanteeseen vaikuttaa.
Vastuu onnistumisesta palveluiden parantamisessa on erityisesti Postin johdolla, Salmi sanoo. Hänen mukaansa yksi kampanjan tarkoituksista onkin nyt viestiä, että johto on sitoutunut palveluiden parantamiseen.
”Mutta me olemme täällä kaikki inhimillisiä ihmisiä tunteinemme. Vaikka palaute olisi aiheellistakin, kukaan ei ansaitse ala-arvoisia kommentteja.”
Kaikki ovat työntekijöitä
Salmen mukaan monet postilaiset ovat kokeneet erityisen epäreiluna sen, että julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa esiin nousevat vain epäonnistumiset.
”Käymme lähes päivittäin kolmen miljoonan kotitalouden ovella ja suurin osa toimituksista sujuu ongelmitta. Hyvä työ ja onnistumiset jäävät kuitenkin näkymättömiksi.”
Salmi kertoo, että kampanjalle kasvonsa antaneet ovat kaikki Postin työntekijöitä, eivät mainoskasvoja. Samalla Posti haluaa tuoda esiin myös sitä, että se on työpaikkana monimuotoinen ja kansainvälinen. Salmen mukaan postilaiset edustavat yli 80 eri kansallisuutta.
Oliko henkilöstöstä vaikea löytää halukkaita antamaan kasvot Postin palveluille? ”Ei ollut. Postilaiset tekevät työtään suurella ammattiylpeydellä organisaation joka tasolla”, Salmi sanoo.