Aamulehti
Vihreiden puheenjohtaja vaihtuu kesäkuussa. Puolueen varapuheenjohtaja Iiris Suomela ilmoitti tiistai-iltana Twitterissä, ettei aio lähteä mukaan puheenjohtajakisaan, mutta aikoo hakea jatkokautta varapuheenjohtajan pestiin. Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Puheenjohtajan pestiä tavoittelee tällä hetkellä ainakin viisi vihreiden kansanedustajaa. Myös puolueen tamperelainen kansanedustaja Oras Tynkkynen harkitsee puheenjohtajakisaan lähtemistä. Vihreiden nykyinen puheenjohtaja Maria Ohisalo kertoi tiistaina, ettei tavoittele jatkokautta tehtävässä.
Iiris Suomela putosi eduskunnasta, kun vihreät menetti kansanedustajapaikan Pirkanmaalla eduskuntavaaleissa. Suomela sai yhteensä 2 569 ääntä.
Suomela on vihreiden edustaja Tampereen kaupunginvaltuustossa ja mukana aluevaltuustossa. Hän nousi eduskuntaan vuonna 2019 Vihreiden nuorten puheenjohtajana ja Tampereen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajana. Suomela oli ensimmäistä kertaa ehdolla eduskuntavaaleissa 2015.