Oras Tynkkynen harkitsee lähtemistä vihreiden puheen­johtaja­kisaan – Kysyimme, mistä päätös lopulta riippuu

Tynkkynen on Pirkanmaan vaalipiirin ainoa vihreä kansanedustaja. Hän keräsi vaaleissa 5401 ääntä.

Oras Tynkkynen toimi kansanedustajina viimeksi vuosina 2004–2015. Sen jälkeen hän on työskennellyt vanhempana neuvonantajana Sitrassa ennen uudelleenvalintaansa eduskuntaan tämän kevään vaaleissa.

Aamulehti

Vihreiden tamperelainen kansanedustaja Oras Tynkkynen kertoo Aamulehdelle harkitsevansa vihreiden puheenjohtajakisaan lähtemistä. Tynkkynen kertoo kypsyttelevänsä ja pohtivansa asiaa eri kanteilta.

”Nyt täytyy pohtia entistä ankarammin asiaa. On tullut kyselyitä aika paljon ja se on ilahduttavaa.”

Vihreiden nykyinen puheenjohtaja Maria Ohisalo kertoi tiistaiaamuna eduskunnassa, ettei tavoittele jatkokautta kesäkuun puoluekokouksessa Seinäjoella.

Tuliko Ohisalon ilmoitus yllätyksenä?

”En voi sanoa, että yllätti, kun vihreät on saanut koko olemassaolonsa suurimman vaalitappion. Siinä tilanteessa puolueen puheenjohtajan vetäytyminen on hyvinkin tavanomaista. Vaikka vika ei olisikaan puolueen puheenjohtajassa, hän kantaa kuitenkin vastuun vaalituloksesta.”

Tynkkynen on Pirkanmaan vaalipiirin ainoa vihreä kansanedustaja. Hän keräsi vaaleissa 5 401 ääntä, kun seuraavana vihreiden listalta ulos jäänyt Julia Sangervo sai ääniä 3 748. Vihreät menetti huhtikuun alun eduskuntavaaleissa toisen kansanedustaja­paikkansa Pirkanmaalta.

Kuka?

Oras Tynkkynen

Syntynyt vuonna 1977 Jyväskylässä.

Yhteiskuntatieteiden maisteri Tampereen yliopistosta vuodelta 2009, pääaineena tiedotusoppi.

Sitran vanhempi neuvonantaja vuodesta 2014.

Vihreiden kansanedustaja vuosina 2004–2015.

Tampereen kaupunginvaltuuston jäsen vuodesta 2001.

Toimi eduskunnassa muun muassa ympäristövaliokunnassa, liikenne- ja viestintävaliokunnassa, varapuheenjohtajana tulevaisuusvaliokunnassa sekä eduskunnan miesverkoston sihteerinä.

Vaikuttaako vihreiden vaalitappio puheenjohtajapohdintaasi?

”Vaikuttaa, koska silloin on kovempi paine ja vahvempi tunne siitä, että tarvitaan kantamaan vastuuta. Jos puolueella menisi hirvittävän hyvin, sitten voisi keskittyä huoletta rivikansanedustajan tehtäviin.”

Vihreiden puheenjohtajakisaan ei ole vielä ilmoittautunut kukaan. Vihreiden kansanedustajat Fatim Diarra ja Saara Hyrkkö ovat kertoneet harkitsevansa puolueen puheenjohtajaksi hakemista. Hyrkkö on toisen kauden kansanedustaja Uudeltamaalta ja Diarra nousi eduskuntaan vaaleissa Helsingin vaalipiiristä.

Mistä asioista päätös lopulta riippuu?

”Varmasti ydinkysymys on se, että onko minulla riittävästi annettavaa ja pystynkö vastaamaan niihin aika koviinkin odotuksiin, mitä ihmisillä on uudelle puheenjohtajalle.”

Pitäisikö vihreiden lähteä hallitukseen?

”Näin suuren vaalitappion jälkeen kokoomus lähtee todennäköisemmin muodostamaan hallitusta oikeisto­konservatiivisen pohjan varaan, eikä siellä ole vihreillä sijaa, koska näkemyksemme on niin kaukana perussuomalaisista.”

”Enemmistöhallituksen muodostaminen tähän maahan on kuitenkin niin vaikeata, että voi tulla tilanne, että vihreät joutuu harkitsemaan hallitusyhteistyötä. Silloin sisältö ratkaisee, se, että saadaanko riittävän vihreä hallitusohjelma.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut