Toimittaja Tommi Parkkonen on kuollut. Parkkosen omaiset kertoivat asiasta Parkkosen Twitter-tilillä.
Omaisten mukaan Parkkonen kuoli nopeasti edenneeseen sairauteen maanantaina 10. huhtikuuta Helsingin Suursuon sairaalassa. Hän oli kuollessaan 52-vuotias.
Parkkonen työskenteli urallaan muun muassa politiikan toimittajana Iltalehdessä. Sen jälkeen hän teki töitä jo toimintansa lopettaneessa Alfa-tv:ssä.
Parkkosen kuolemasta kertoi aiemmin Helsingin Sanomat.
Monet näkyvät poliitikot ja media-alan ammattilaiset esittivät maanantaina surunvalittelujaan pitkäaikaisen politiikan toimittajan omaisille ja kertoivat muistojaan Parkkosesta.
”Valtaa pitävien tarkkailua voi tehdä sinällään ihmistä arvostaen, mitään turhaan siloittelematta. Sellainen ammatti-ihminen Tommi oli”, kirjoitti esimerkiksi entinen pääministeri, sdp:n Antti Rinne Facebookissa julkaisemassaan päivityksessä.
Osanottonsa esittivät myös esimerkiksi pääministeri, sdp:n puheenjohtaja Sanna Marin, valtiovarainministeri, keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko ja perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra.
Purran mukaan Parkkonen hoiti hommansa aina asiallisesti: ”Hänen seurassaan oli mukavaa, toisinaan ihan kaksinkerroin nauraen”, kirjoitti Purra twiitissään.
”Lähdit aivan liian aikaisin. Olit yksi aikamme lahjakkaimmista toimittajista, mutta ennen kaikkea olit hyvä ystävä”, kirjoitti puolestaan toimittaja Sanna Ukkola Twitterissä.