Kansanedustaja vajosi jäihin pilkkireissun päätteeksi – Muistuttaa nyt muita jäällä liikkuvia kunnon varustuksesta

Kansanedustaja Petri Huru on kokenut jäillä liikkuja. Hän kehottaa vielä jäälle aikovia huolehtimaan asianmukaisesta varustuksesta.

Kansanedustaja Petri Huru julkaisi Facebookissaan kuvat paikalta, jossa hän vajosi jään läpi sunnuntaina.

Pääsiäisen aikana eri puolilla maata on raportoi useammasta jäiden läpi vajonneesta. Myös porilainen kansanedustaja Petri Huru (ps.) vajosi jäihin pääsiäissunnuntaina, mutta hän ei tarvinnut tilanteessa ulkopuolista apua.

”Jos vielä liikkuu jäällä, on syytä varustautua asianmukaisesti ja pukeutua kuivapukuun!” Huru kirjoitti Facebook-sivulleen opetusmielessä myöhään sunnuntaina.

Huru kertoo maanantaina, että pulahdus oli sattunut Kappelinsuntin läheisyydessä, Reposaaren maantieltä katsoen Reposaaren puolella.

Huru oli pysähtynyt pilkille kotimatkallaan reserviläistoiminnasta Siikaisista. Sen verran hetken mielijohteen pysähdys oli, ettei jakkaraa ollut mukana – vain yksi pilkki ja muovipussi, johon kalat laittaa. Tärkein lisävaruste oli päällä eli kuivapuku.

Lue lisää: Lukuisia ihmisiä on vajonnut jäihin pääsiäisenä eri puolilla Suomea – ”Kyllä näitä on ollut ihan riittävästi”

”Koitin mennä siitä vauhdilla”

Hurun mukaan jäällä oli hänen lisäkseen ollut yksi ulkomaalainen pilkkijä, joka lähti häntä aikaisemmin rantaa kohti. Noin tuntia myöhemmin Huru seurasi miehen jälkiä kohti rantaa.

Jokin aavistus Hurulla oli jo siitä, mitä kohta sattuisi: ”Sen verran pistin pussin suuta kiinni, että jos uittaa, niin ei pääse kalat karkuun.”

Hän kertoo nähneensä, että yhdessä kohtaa toisen miehen jalka oli mennyt varoittavasti jäästä läpi. ”Koitin mennä siitä vauhdilla yli, mutta pulahdin.”

Huru kertoo, ettei hänellä ollut tilanteessa mitään hätää. Hänellä on pelastajan työn kautta kokemusta liikkumisesta heikoilla jäillä. Myös yllä ollut kuivapuku oli samankaltainen kuin työssäkin. Lisäksi hänellä oli mukana naskalit, jotka auttoivat jäälle kampeutumisessa.

Huru sanoo viime päivinä ihmetelleensä, ettei ole nähnyt pilkkijöillä naskaleita. Hän muistuttaa, että ne kannattaisi pitää saatavilla ainakin silloin, kun on menossa jäälle ja tulossa pois.

”Pistä edes kuivapuku”

Petri Huru on sitä mieltä, että jos jäälle vielä aikoo, niin sitten täytyy olla varustus kunnossa.

”Jos nyt menet jäälle, pistä edes kuivapuku päällesi”, hän sanoo ja lisää, että märkäpuku ei auta, koska siinä tulee kylmä. Kuivapuku ei ole mikään huokea hankinta, mutta toisaalta henkivakuutuksena pilkkijälle halpa.

Pääsiäistä Huru on viettänyt runsaasti ulkosalla. Maanantaiaamunakin Huru oli suuntaamassa ulos lataamaan akkujaan ennen kiireistä viikkoa Helsingissä. Pilkkikin oli mukana, mutta hän arveli, ettei jäälle ehkä tulisi enää mentyä. Vaihtoehtona hän ajatteli kokeilla narrata siikaa pohjaongella kuivalta maalta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut