Aamulehti
Vuosi 2023 jää historiankirjoihin maaliskuun 17. päivästä. Silloin Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan antoi lupauksensa Suomen Nato-jäsenyyden ratifioinnista. Se on lupaus, jota on odotettu, ja jonka ajankohtaa on spekuloitu moneen kertaan. Tätä ei ole turhaan kutsuttu merkittäväksi askeleeksi Suomen Nato-polulla.
Onhan viime päiviin asti väläytelty sitäkin vaihtoehtoa, että prosessi viivästyisi edelleen, eikä Suomen jäsenyyden kruunajaisia päästäisi todistamaan heinäkuussa Naton huippukokouksessa Liettuassa. Tahti oli perjantaina kova, myös Unkarilta tuli vahvistus ratifioinnista tämän kuun aikana.
Aaltolan osuma
Vaikka käänteitä on ollut matkan varrella monia ja samatahtisuudesta Ruotsin kanssa on jouduttu luopumaan, niin suurin osa on uskonut, että hyväksyminen saadaan jossakin vaiheessa.
Aika lähelle osui Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltolan arvio viime vuoden lopussa Aamulehden haastattelussa. Hän luonnehti, että hyväksyntä kyllä saadaan, kunhan Suomi tekee rivakasti töitä. ”Suomalaiset virkamiehet osaavat neuvotella, jos asioista ei tehdä liian periaatteellisia. Kun näin ei tehdä, niin käytännön ratkaisut löytyvät”, hän linjasi.
Aaltola arvioi tuolloin, että aika jäsenyyden toteutumiselle on yksi vuosi ja plus miinus kaksi kuukautta. Suomessa eduskunta hyväksyi viime keväänä 17. toukokuuta ulkoasiainvaliokunnan laatiman mietinnön, jonka mukaan Suomi hakee jäsenyyttä. Hanke hyväksyttiin äänin 188–8.
Yksituumaisuus jatkui maaliskuussa, kun eduskunta hyväksyi Suomen Nato-jäsenyydestä tehdyn lakiesityksen äänin 184–7.
Kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja Erdoğan tapasivat, eduskunnan äänestyksestä oli kulunut kymmenen kuukautta. Vuosi miinus kaksi kuukautta.
Vastoinkäymiset tiedettiin
Vaikka moni on ollut kärsimätön Turkin ja Unkarin vitkuttelusta, niin kaiken kaikkiaan prosessi on ollut nopea. Viime Kesänä Espanjan Madridissa pidetyssä huippukokouksessa Nato-maat kutsuivat Suomen ja Ruotsin virallisesti liiton jäseniksi ratifiointiprosessin jälkeen.
Jokaisen Naton 30 jäsenmaan parlamentin on hyväksyttävä uudet jäsenet. Jo kesällä huippukokouksen jälkeen arveltiin, että vaikka juna lähti liikkeelle, niin Turkin ja Unkarin kanssa voi tulla kiemuroita vastaan.
Merkillepantavaa on, että jo heinäkuun alussa 24 Nato-maata oli ratifioinut Suomen ja Ruotsin jäsenyydet.
Nopea muutos
Kun Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg vieraili Suomessa helmikuussa, hän muistuttikin, että Suomen ja Ruotsin Nato-prosessi on edennyt historiallisen nopeasti viivästyksistä huolimatta. Hän tähdensi, että Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys on hänen ja Naton tärkeimpiä tavoitteita tällä hetkellä. Nämä olivat myönteisiä viestejä suomalaisille. Lisää toivoa antoi lausuma, jonka mukaan neuvotteluissa on tapahtunut edistystä.
Suomen Nato-tie on ollut viime vuosikymmenten ajat kaikkea muuta kuin luotisuora. Jäsenyys ei ole innostanut suomalaisia ennen kuin Venäjän aloitti hyökkäyssotansa Ukrainaan reilu vuosi sitten.
Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS tekee vuosittain laajan turvallisuuspoliittisen kyselyn. Ennen vuotta 2022 Nato-kysymysten tulokset eivät paljonkaan antaneet uutisoitavaa. Esimerkiksi vuonna 2017 jäsenyyden hakemista kannatti 22 prosenttia vastaajista. Luku ei ole huimaava, varsinkin, kun Venäjä oli jo miehittänyt Krimin 2014.
Vasta Ukrainan sota herätti kansan. Viime vuoden lopulla MTS pääsi räjäyttämään pankin, esittelemään lukuja, joiden mukaan 85 prosenttia vastaajista suhtautui jäsenyyteen myönteisesti.
Kantojen panttausta
Poliitikoilla otti kauemmin aikaa muodostaa kantansa, paitsi kokoomuslaisilla, jotka linjasivat vuonna 2006 myönteisen kannan Nato-jäsenyyteen.
Sittemmin monet kansanedustajat ja ministeritkin ovat perustelleet sitä, miksi he panttasivat aikataulujaan. Kyse oli pitkälti siitä, että kansanedustajille haluttiin antaa aikaa muodostaa mielipiteensä. Monella oma mielipide oli jo päivänselvä.
Niin kuin eduskunnan jättävä Satu Hassi (vihr.) muisteli hymyilleensä, kun palavereissa puhuttiin niin, että jos haemme jäsenyyttä. ”Kaikki tiesivät, että kun päädymme hakemaan”, hän sanoi.
Pääministeripuolue sdp:ltä tivattiin kantaa pitkään. Syyksi on jälkikäteen tarjoiltu sitä, että puolue teki paljon työtä Ruotsin demareiden kanssa, jotta Ruotsi saataisiin Nato-letkaan mukaan. Ennen tätä ei haluttu tulla ulos omine näkemyksineen.
Natolle löytyi ystäviä
Vaikka pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus on ollut eripurainen, Nato-prosessin hoidossa on ollut jämäkkyyttä. Hallitus pääsi arkisten riitelyjen yläpuolelle.
Myöhemmin yksimielisyys ja Nato-into ovat näkyneet erikoisena ilmiönä. Kun lukee poliitikkojen kannanottoja, Nato-jäsenyyttä onkin kannatettu huomattavasti pidempään kuin mitä julkisuudessa on annettu ymmärtää.
Tällainen hehkutus on ymmärrettävää vaalien lähestyessä, mutta omat Nato-näkemykset on helppo tarkistaa arkistoista. Puheenvuorot eivät häviä.
Vaikka pääministeri sekä ulko- ja puolustusministerit ovat olleet toimijoita Nato-prosessissa, on muistettava, että tasavallan presidentti Sauli Niinistö teki niin sanotun miehen työn ja antoi prosessille alkutahdit. Hän matkusti viime maaliskuussa Yhdysvaltoihin tavatakseen presidentti Joe Bidenin. Toinen reissu tehtiin viikko sitten.
Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Matti Pesu kuvasi Niinistön vuoden takaista matkaa poikkeuksellisen rohkeaksi ja näyttäväksi teoksi suomalaisessa turvallisuuspolitiikassa. Sitä se olikin, kun maailmalle lähti viesti, että turvallisuus- ja puolustusyhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa tiivistetään.
