Aamulehti
Perjantaina tulee kuluneeksi vuosi, kun Venäjä hyökkäsi laajasti Ukrainaan. Samalla se on päivämäärä, joka muutti monen suomalaisen mielipiteen Natoon liittymisestä.
Jäsenyysprosessi on pitkällä, odotamme enää Turkin ja Unkarin ratifiointia. Yhtä paljon epävarmuutta liittyy siihen, menevätkö Suomi ja Ruotsi yhtä tahtia Natoon.
Suomessa eduskunta käsittelee parhaillaan Nato-mietintöä. Kansallinen Nato-lainsäädäntö on tarkoitus käsitellä eduskunnassa loppuun tällä vaalikaudella.
Viime päivinä Nato-keskustelu on saanut uusia piirteitä. Ikään kuin menossa olisi kilpailu siitä, kuka onkaan pisimpään ollut Naton uskollinen kannattaja, jos ei julkisesti, niin ainakin omassa mielessään.
Ei ole kovinkaan pitkä aika siitä, kun Nato-myönteiset saivat kovat rapsut niskaansa. Heitä syytettiin Nato-kiimasta ja puhuttiin Nato-kotkista.
Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan MTS:n gallupit kertoivat vuosi toisensa jälkeen Nato-kannatuksen heilahteluista, jotka eivät olleet kovinkaan suuria. Vasta viime kevään mittauksessa hieman useampi kuin kaksi vastaajaa kolmesta kannatti jäsenyyttä.
Vielä vuonna 2021 syksyllä jäsenyyttä kertoi kannattavansa noin neljännes vastaajista.
Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak näkee, että psykologisesti tällainen käyttäytyminen ei yllätä. Puhuja haluaa olla ikään kuin voittajan kelkassa, ja osoittaa olleensa hiukan edelläkävijä.
”Se on inhimillinen reaktio ja varmasti myös poliittisesti hyödyllinen reaktio.”
Menemättä yksittäisten henkilöiden motiiveihin niin tutkija pohtii, miksi Natosta ja sen myönteisyydestä oli niin vaikea puhua vapaassa maassa kuten Suomi. ”Oliko takana puolueen linja, vai pelko omasta urasta”, hän kysyy.
Yllätys monille
MTS:n luvuissa ei ole mitään yllätystä, sillä suomalaisten mielipiteet alkoivat muuttua samaa tahtia kuin poliitikkojen. Venäjä oli näyttänyt raadollisen puolensa ja arvaamattomuutensa. Hädässä tartutaan oljenkorsiin ja mikä olikaan tarttuessa kun tarjolla oli Suomen avosylin vastaanottava Nato.
Kokoomus on profiloitunut Naton kannattajana pitkään. Se otti ensi kertaa myönteisen kannan jäsenyyteen puoluekokouksessaan Joensuussa vuonna 2006. Vuonna 2020 puoluekokous linjasi, että liittymisen pitäisi tapahtuu lähivuosina.
Puolue otti tietoisesti maltillisen linjan, kun Suomi alkoi harkita jäsenyyttä. Se ei hehkuttanut olleensa oikeassa. Toisaalta Venäjän presidentin Vladimir Putinin aikeita oli monen puolustuspoliittisen asiantuntijankin vaikea ennustaa.
Entinen puolustusvoimien komentaja, kenraali Ari Puheloinen on tuonut esille, että Venäjän näin mittava hyökkäys oli hänelle yllätys.
”Menin jonkin verran vikaan siinä, etten aluksi hahmottanut Venäjän päämäärien vaihtoehtoja riittävän laajasti”, hän pohdiskeli.
Poliittisen johdon Nato-kantoja saatiin odotella tovi viime keväänä. Mutta kun tulppa irtosi, niin asia oli selvä. Eduskunta äänesti Naton puolesta murskaavin luvuin 188–8.
Venäjä ulkopuolelle
Viime päivinä pääministeri Sanna Marin (sd.) on joutunut myrskyn silmään turvallisuuspuheistaan. Saksassa Münchenin turvallisuuskonferenssissa Marin sanoi, että Suomelle oli rauhan teko liittyä Natoon. Tilaisuuden paneelissa Marin joutui vastaamaan viime vuoden alussa antamaan haastatteluun, jossa hän uumoili, että Suomi pysyy Naton ulkopuolella hallituskauden ajan.
Marin yllätti myös ottamalla esille Krimin niemimaan valtauksen vuonna 2014. Hänen mukaansa silloin tehtiin iso virhe. Hän linjasi, että jos olisimme silloin reagoineet voimakkaammin, sotaa ei olisi syttynyt.
Hän toi esille myös sen, että valtauksen jälkeen Venäjä olisi pitänyt sulkea kokonaan pois keskusteluista länsilaiden kanssa.
Natoiluun ei sytytty
Sosiaalisessa mediassa on jaettu kilvan esimerkkejä siitä, mitä poliitikot sanoivat vuoden 2014 jälkimainingeissa. Sen ajan puolustusministeri Carl Haglund (r.) toivoi, että Suomessa alettaisiin keskustella Natoon liittymisestä.
Hän muotoili, että looginen seuraava askel Suomelle ja Ruotsille on vakava keskustelu Nato-jäsenyydestä. Kaikkia ei kirjoitus miellyttänyt. Sdp:n toisena varapuheenjohtajana silloin ollut Marin oli sitä mieltä, että Haglundin puheet lietsovat pelkoa ja hämmennystä.
Nato-intoa ei nähty myöskään vuonna 2018 presidenttivaalissa. Europarlamentaarikko Nils Torvalds (r.) oli joukon Nato-saarnaaja. Hänen mielestään Natoon liittyminen on Suomen oma oikeus. Suurin osa ehdokkaista oli sitä mieltä, että mikäli Natoon hakeuduttaisiin, niin Venäjä lisäisi sotilaallista arsenaaliaan rajalla merkittävästi.
Naftaliinista esiin kaivetut mielipiteet kertovat vain sen, että niin kansalla kuin poliitikoilla mieli muuttuu tarvittaessa nopeastikin. Vanhoja kannanottojaan ei kannata yrittää lakaista maton alle, sillä ahkerimmat kaivavat ne päivänvaloon.
Onpa näkynyt myös kirjoituksia, joiden mukaan sdp olisi siivonnut kiireesti verkkosivuiltaan vanhoja Nato-kriittisiä kirjoituksia pois.
Sdp:n puoluesihteeri Antton Rönnholm on viestittänyt, että taustalla ei ole kyse puolueen kantojen puhdistamisesta jälkikäteen, vaan kyse on sivuille viime vuonna tehdystä uudistuksesta.
Nato-tiestä ja vuosien varrella annetuista kommenteista tehdään varmasti monenlaisia selvityksiä ja tutkielmia. Hyvä niin, historiaa ei saa paeta, mutta nyt tärkeintä on saada Suomi Nato-satamaan.
