Aamulehti
Kun puolustusvoimain entinen komentaja, kenraali Ari Puheloinen jätti tehtävänsä noin kahdeksan vuotta sitten, monet kyselivät, aikooko hän kirjoittaa muistelmat. Kustantajiltakin tuli viestejä. Puheloisen vastaus oli, ettei hän nähnyt tarvetta kirjalle.
Tarvittiin muutama vuosi kypsymisaikaa. Uutta näkökulmaa toivat Puheloisen kirjoittamaan patistavat ystävät, jotka tietävät vaatimattomissa oloissa varttuneen kenraalin taustan.
Puheloinen alkoi kirjoittaa, jotta kirja voisi olla kannustava esimerkki.
”Usein heikoimmin toimeentulevista väestöryhmistä tulevat nuoret eivät hakeudu opiskelemaan. Tällöin jää paljon lahjakkuutta käyttämättä.”
Poikkeuksellinen nousu
Sotilas ja työmies -kirjassa (Otava) käydään läpi kenraalin lapsuus, nuoruusvuodet ja ura ammattiupseerina. Hän syntyi Taipalsaarella Etelä-Karjalassa vuonna 1951 työläisperheeseen viisipäisen poikajoukon toiseksi vanhimpana.
Ura taustaan nähden on poikkeus, sillä kenraalikuntaan on ollut vaikea päästä kohoamaan yhteiskunnan alemmista luokista.
Puheloinen sanookin, että ennen häntä oli vain yksi puolustusvoimain komentaja, eli kenraali Kaarlo Heiskanen, jolla oli samantapaiset lähtökohdat kuin hänellä.
Kuka?
Ari Puheloinen
Syntynyt 1951 Taipalsaarella.
Palvellut useissa joukko-osastoissa, esimerkiksi Panssariprikaatin pataljoonakomentajana, Etelä-Suomen sotilasläänin esikunnassa, pääesikunnassa ja puolustusneuvostossa.
Apulaissotilasasiamiehenä Suomen Moskovan-suurlähetystössä.
Opintoja Yhdysvalloissa Harvardin yliopistossa.
Puolustusvoimain komentaja 2009–2014. Ennen komentajan tehtäviä pääesikunnan päällikkö.
Erikoista: Toiminut tulkkina ja vapaa-aikanaan suomentanut venäläisten panssarivaunujen käyttö- ja huoltokirjoja.
”Ari pyyhkäsöö kartanolle”
Puheloinen kertoo, että vielä 1990-luvulla hänen isänsäkin oli epäillyt poikansa mahdollisuuksia edetä armeijassa.
”Toisaalta hän oli sanonut, että kyl Ari viel joskus pyyhkäsöö tuoho meije kartanolle mustal autol, miss on leijonalippu nokal.”
Tällä hän tarkoitti, että poika tulisi autolla, jonka keulassa on valtiolippu pienoiskokoisena. Kenraaleilla on oikeus pitää lippua virka-autonsa keulalla.
En tuntenut eriarvoisuutta
Puheloinen antaa ylistystä koulujärjestelmälle. ”Keskikoulut olivat maksuttomia. Luumäellä oli onneksi kunnallinen keskikoulu. Tämän edun arvoa perheellemme ei voi mitata rahassa mitata.”
Lukion ensimmäisellä luokalla Puheloinen pääsi osittain vapaaoppilaaksi ja käytti hyväksi entisten oppilaiden kouluun jättämiä oppikirjoja.
”Nykyisellä mittapuulla tuota voisi kutsua eriarvoisuudeksi. En tuntenut itseäni eriarvoiseksi. Tärkeintä oli mahdollisuus käydä koulua ja saada aikaan tuloksia.”
Puheloinen oli tottunut raskaaseen ruumiilliseen työhön lapsena. Myöhemmin hän oli kesäisin töissä sähköyhtiöllä linjatöissä. Kuukausipalkka tuli, mutta nuorukaiselle oli itsestään selvää, että hän osallistuu perheen yhteisten maksujen hoitoon.
Kenraali Ari Puheloinen esiintyy harvoin julkisuudessa. Tuoreessa Sotilas ja työmies -kirjassaan hän käy avoimesti läpi koko elämänsä.
Sisätyöt kauhistuttivat
Lukioaikana Puheloisella ei ollut mielessä suosikkialaa.
”Yhden asian tiesin. Minulle oli lähes kauhistus, jos olisin joutunut sisätöihin solmio kaulassa.”
Niinpä esille nousivat metsänhoitajan tai upseerin ura. Eräs Puheloisen luokkakaveri oli huudahtanut, että ”eihä siust voi tulla upseeria. Sitä varteha pitä olla iso, kovaäänine ja lihava”.
Todistus oli hyvä ja ovet olisivat auenneet kauppakorkeakouluun suoraan. Tampereen yliopistossa hän oli vuoden kirjoilla poissaolevana asepalveluksen vuoksi. Sen hän suoritti Uudenmaan rakuunapataljoonassa.
Upseerikokelaana Puheloinen päätti hakea kesävänrikiksi, jotta hän näkisi, millaista työ on. ”Silloin alkoi näkökulma upseerin ammattiin laajeta.”
Hyvä pelimanni hukkaan
Hän muistelee, miten jotkut varoittelivat valinnasta. ”Minulle sanottiin, että kykyni menisivät hukkaan. Olisin syrjäisessä varuskunnassa katkeroituneena majurina odottamassa eläkettä.”
Musikaaliset veljetkin osallistuvat pohdintaan. ”Siin on menny hyvä pelimanni hukkaa armeijan hommissa.”
Pilkkaavaa huutelua
Kun Puheloinen oli nuori upseeri, niin sotaväki ei ollut korkeassa kurssissa Suomessa. Gallupeissa alle 50 prosenttia vastasi myönteisesti kysymykseen, pitäisikö suomalaisten puolustautua aseellisesti maahan hyökkääjää vastaan kaikissa tilanteissa, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta.
Nyt 2000-luvulla se ollut muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta yli 70 prosenttia. Viimeisessä mittauksessa se oli reippaasti yli 80 prosenttia.
”Jopa vanhan varuskuntakaupungin Hämeenlinnan kaduilla sotilaspuvussa liikkuessaan sai kuulla halventavaa ja pilkkaavaa huutelua.”
Kantahenkilökunnan saunailloissa asiaa pohdittiin paljon. ”Muistan, miten kokenut toimiupseeri löysi valoa, kun hän tokaisi, että kuule Ari, vielä tulee aika, milloin koppalakki on kunniassa.”
Pulaa tavarasta
Komentajan mukaan 70-luvulla elettiin köyhää aikaa armeijassa. Oheismateriaalista oli pulaa.
”Armeijalla ei ollut kunnollisia pakkaspukuja, joita olisi tarvittu kouluttajan seisoessa avoimella panssarivaunun kannella kovassa pakkasessa. Liioin ei ollut pakkasjalkineita, käytimme omia.”
Opetusvälineitä oli vähän. ”Ei ollut piirtoheitinkalvoja eikä tusseja. Jotkut kouluttajat ostivat niitä omilla rahoillaan. Kopiokoneet puuttuivat. Kaikessa säästettiin.”
Hän kirjoittaa, miten varussotilaiden kokeissa käytettiin vastauspaperina sodanaikaisia esitäytettyjä ilmoituslomakkeita. Niissä oli kaatuneiden tietoja, mutta kääntöpuolelle voitiin kirjoittaa vastaukset.
Sekuntikelloja oli pataljoonassa vain yksi. Sekin oli usein varattuna.
Venäjän kielen taito hallussa
Puheloinen oli nuorena opetellut kirjoittamaan kymmensormijärjestelmällä. Venäjän kieltä hän alkoi opiskella kadettikoulussa.
Kieliopinnoista on ollut paljon hyötyä. Puheloinen oli panssariupseerina saamassa koulutusta silloisen Neuvostoliiton asevoimissa. Hän suomensi myös venäjänkielisiä ohjekirjoja.
Vuonna 1995 Puheloinen palveli Etyjin erityistehtävässä Wienissä kakkosmiehenä.
Kun hän oli päättämässä tehtäväänsä niin ryhmässä Venäjää edustanut kenraaliluutnantti Viktos Zavarzin antoi hänelle kolme neuvoa.
”Älä muuta johtamistapaasi yhtään, se on tällaisenaan hyvä. Kehitä käyttäytymistäsi, jotta kasvoistasi ei näkyisi, milloin asia ei sinua miellytä. Hakeudu johonkin suurvaltaan opiskelemaan strategiaa, mieluiten Yhdysvaltoihin. Kun nämä toteutat, niin sinusta tulee Suomessa puolustusvoimien komentaja.”
Voittajia tai häviäjiä ei ole
Kirjan odotettu anti ovat näkemykset Ukrainan sodasta. Puolustusvoimain entisellä komentajalla Ari Puheloisella olisi varmasti ollut vientiä Ukrainan sodan kommentaattorina, sillä tunnetaanhan hänet Venäjän asiantuntijana.
Komentaja on samaa mieltä useiden sotatieteilijöiden kansa siitä, että hyökkäys Ukrainaan oli strateginen virhe.
”Lähivuosien kannalta on ratkaisevaa presidentti Vladimir Putinin vallassaolon pituus ja hänen strategiansa sodassa Ukrainaa vastaan. Vaikka hän tekikin strategisen virheen, se ei välttämättä ole merkki strategisen ajattelun puuttumisesta.”
Monta vaihtoehtoa
Puheloinen kirjoittaa, että joskus sota päättyy ja silloin joudutaan toteamaan, että yhtä ainutta voittajaa tai häviäjää ei ole.
”Kaikki häviävät tässä sodassa. Sotilaallinen ratkaisu olisi vain välivaihe. Ilman päätavoitetta, poliittista ratkaisua, sotatila tai kriisi jää pysyväksi”.
Puheloinen ei ota kantaa siihen, millainen lopputulos joskus on. Sen sijaan hän esittää tukun kysymyksiä, jotka voivat olla vaihtoehtoja poliittisen ratkaisun löytämiseksi.
”Miten todennäköistä on, että Venäjä luopuisi itseensä liittämistään Ukrainan alueista, ja onko Venäjän peräytyminen ainut mahdollisuus maan johdon vaihtumiselle? Jos näin on, millainen uusi johto voisi peräytyä?” hän kysyy.
Edelleen hän esittää, kuinka realistinen on se mahdollisuus, että Ukraina saisi hallintaansa itäiset alueensa ja Krimin, tai että hyväksyisikö Ukrainan kansa ratkaisun, jossa alueita menetettäisiin Venäjälle.
Aluekiista jatkuisi
On myös vaihtoehto, jossa Venäjä tulevaisuudessakin pitäisi yllä aluekiistaa Ukrainan kanssa riippumatta siitä, mihin sotilaalliseen tilanteeseen sodassa päädytään.
”Jos näin on, miten se vaikuttaisi Ukrainan mahdollisuuksiin integroitua länteen”, hän pohtii.
Samalla hän kysyy, mikä läntinen organisaatio ottaisi uuden jäsenen, jolla olisi aluekiista naapurinsa kanssa.
”Rauhanneuvotteluissahan pitäisi päästä ratkaisuun, jossa avoimia aluekiistoja ei enää olisi.”
Jos ei ratkaisua synny, niin asetelma jäisi samantapaiseksi kuin vuosina 2014–2021, jolloin Venäjä kykeni estämään naapurinsa länsi-integraation Itä-Ukrainan kiistan perusteella.
”Näin osapuolet palaisivat poliittiseen lähtöpisteeseen, Venäjä turhaksi osoittautuneen sodan jälkeen ja Ukraina jouduttuaan tahtomattaan valtaviin uhrauksiin.”
Artikkelin sitaatit ovat Puheloisen kirjasta Sotilas ja työmies.
