Vammaispalvelulain uudistus yritetään sittenkin saada tällä vaalikaudella vietyä maaliin

Markus Lohen (kesk.) mukaan vammaispalvelulain uudistus yritetään saada vielä tällä vaalikaudella läpi.

17.1. 15:51

STT

Vammaispalvelulain uudistus yritetään sittenkin saada vielä tällä vaalikaudella vietyä läpi eduskunnassa. Asiasta kertoo sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) STT:lle. Hallituspuolueilla on Lohen mukaan asiasta yhteinen tahto. Sosiaali- ja terveysministeriöltä odotetaan perustuslakivaliokunnan vaatimia korjauksia esitykseen torstaina.

Ministeriön vastineen pohjalta sosiaali- ja terveysvaliokunta tekee mietintöluonnoksen, joka pyritään saamaan perustuslakivaliokunnalle toista lausuntoa varten ensi viikolla. Perustuslakivaliokunta on edellyttänyt, että muutokset käytetään vielä sen kautta.

Lohen mukaan epävarmaa kuitenkin on, ehtiikö perustuslakivaliokunta käsitellä luonnoksen ja tehdä siitä niin sanotun b-lausunnon.

”Muun muassa tänäänkin (tiistaina) Kehitysvammaisten tukiliitto ja monet alan toimijat ovat vedonneet, että tämä pitäisi yrittää saada korjattuna eteenpäin”, Lohi sanoi STT:lle.

Lohen mukaan lakiuudistuksen kohtaloa käytiin tiistaina läpi perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) ja hallituspuolueiden kanssa.

”Teimme ratkaisun, että yritämme saada sen korjattua ja vietyä läpi tällä vaalikaudella siitä huolimatta, että joudumme joidenkin muiden esitysten läpivientiä karsimaan aikataulusyistä ja että tähän liittyy epävarmuuksia.”

Viime viikolla perustuslakivaliokunta antoi hallituksen esitykseen vammaispalvelulaista lausunnon, joka sisälsi useita muutosvaatimuksia. Lohi sanoi tuolloin näyttävän aika mahdottomalta, että sosiaali- ja terveysvaliokunta ehtisi käsitellä muutokset ennen vaalikauden loppua. Tässä tapauksessa hallituksen esitys raukeaisi ja siirtyisi tulevalle vaalikaudelle.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut