Vammaisten palveluja määrittävä lakiuudistus horjuu eduskunnan aikapulassa

Näyttää aika mahdottomalta, että valiokunta ehtisi käsitellä vaaditut muutokset, sanoo sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi. Lakiesitystä luonnehditaan jopa löperösti kirjoitetuksi.

”Tietenkin harmittaa, ettemme kerenneet saada hyvää vammais­palvelulakia aikaiseksi, jos näin käy”, sanoo sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.). Lohi kuvattiin eduskunnassa viime syyskuussa.

12.1. 17:30

STT

Palveluja yli sadalle tuhannelle vammaiselle määrittävä laki horjuu eduskunnassa aikapulan vuoksi.

Perustuslakivaliokunta antoi hallituksen esitykseen vammaispalvelulaista torstaina lausunnon, joka sisältää useita muutosvaatimuksia. Markus Lohi (kesk.) sanoo, että näyttää aika mahdottomalta, että hänen johtamansa sosiaali- ja terveysvaliokunta ehtisi käsitellä muutokset ennen vaalikauden loppua. Tässä tapauksessa hallituksen esitys raukeaisi ja siirtyisi tulevalle vaalikaudelle.

Lohi sanoo aikovansa keskustella asiasta hallituspuolueiden ja vastuuministerin kanssa. ”Katsotaan, onko jotain vielä tehtävissä. Tämän hetken tulkintani aikataulusta on valitettavan synkkä.”

Merkittäviä vaatimuksia

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) luonnehtii muutosvaatimuksia merkittäviksi. Ojala-Niemelän mukaan osasta lainsäädäntöä on jäämässä epäselväksi, millaisiin palveluihin henkilö on oikeutettu.

”Asiantuntijat sanoivat, että tämä on niin löperösti kirjoitettu, että ihmiset joutuvat hallinto-oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden kautta testaamaan, ovatko he oikeutettuja palveluihin vai eivät. Ei tietenkään ole lain tarkoituksena, että olisi näin epäselvä tilanne”, Ojala-Niemelä sanoo.

Lisäksi tietyt ikääntyneitä ja hengitys­halvaus­potilaita koskevat kohdat kiinnittivät valiokunnan huomion.

”Huonoa ei kannata tehdä”

Lohen mukaan myös osa vammaisjärjestöistä on arvostellut nyt esille nostettuja asioita, kun taas toiset ovat pitäneet uudistusta niin hyvänä, että sitä kannattaa joka tapauksessa viedä eteenpäin.

”Tietenkin harmittaa, ettemme kerenneet saada hyvää vammais­palvelulakia aikaiseksi, jos näin käy. Silti huonoa lainsäädäntöä ei kannata tehdä, ja nämä korjaukset on todettu välttämättömiksi.”

Aikataulukiirettä ei helpota se, että muutosten jälkeen esityksen pitäisi käydä vielä uudestaan kiireisen perustuslaki­valiokunnan hyväksyttävänä.

Sosiaali- ja terveysministeriöstä kerrotaan, että vammaispalveluiden piirissä on tällä hetkellä noin 125 000 suomalaista. Heistä kehitysvammaisia on noin neljännes.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut