Rekka ja pakettiauto törmäsivät Pohjois-Savossa – paketti­autossa kuusi ihmistä

Pelastuslaitoksen mukaan onnettomuudessa oli osallisina yhteensä seitsemän henkilöä, joista yksi on ensiarvion mukaan loukkaantunut vakavasti.

4.1. 14:01

Valtatie viidellä noin 13 kilometriä Iisalmesta pohjoiseen on tapahtunut rekan ja pakettiauton kolari, kertoo Pohjois-Savon pelastuslaitos Twitter-tilillään.

Pelastuslaitoksen mukaan onnettomuudessa oli yhteensä seitsemän henkilöä, joista yksi on ensiarvion mukaan loukkaantunut vakavasti.

Päivystävän palomestarin Antero Oikarisen mukaan pakettiauton kyydissä oli yhteensä kuusi ihmistä, heidän joukossaan vakavammin loukkaantunut.

”Loput viedään tarkastettaviksi. Rekan kuljettaja ei loukkaantunut”, hän kertoo.

Oikarisen mukaan onnettomuus tapahtui, kun ajoneuvot osuivat toistensa kylkiin. Tie on onnettomuuspaikan kohdalla jäinen.

”Todennäköisesti pakettiauto on ollut aika lähellä tien keskikaistaa, kun ajoneuvot osuivat kyljistään toisiinsa. Molempien ajoneuvojen kyljet menivät kasaan”, Oikarinen sanoo.

Pelastuslaitos kertoi twiitissään hieman ennen puoli kahta iltapäivällä, että tie on onnettomuuspaikan kohdalta poikki pelastus- ja raivaustöiden takia. Oikarinen kertoi hieman ennen kello kahta, että tie saataneen auki liikenteelle piakkoin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut