Suomi lähetti tukea Ukrainan sairaaloihin, kouluihin ja energiahuoltoon

Yhteensä Suomi on lähettänyt maahan 55 rekkalastillista siviilipuolen materiaaliapua helmikuun jälkeen.

Sisäministeri Krista Mikkonen (vihr.) kiittää kaikkia apua lahjoittaneita tahoja. Suomi lähetti muun muassa rekallisen jakelumuuntajia maan energiahuollon tueksi.

29.12.2022 12:38

STT

Suomi on lähettänyt uuden avustuslähetyksen Ukrainan sairaaloihin ja energiasektorille, kertoo sisäministeriö.

Ministeriön mukaan Ukrainaan lähetettiin joulun alla rekallinen jakelumuuntajia maan energiahuollon tueksi. Lisäksi maahan lähetettiin neljä rekkalastillista muun muassa sairaalatarvikkeita, pelastustoimen tarvikkeita, vedenpuhdistusmateriaaleja ja pienikokoisia generaattoreita. Toimituksiin kuului ensi kertaa myös koulukalusteita.

Lisäksi valmistelussa on uutta apua miljoonien eurojen edestä. Sisäministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö valmistelevat yhdessä apua lahjoittavien tahojen kanssa energiasektorin uusia avustuskokonaisuuksia. Ne sisältävät esimerkiksi lämmitys- ja varavoimalaitteita, muuntajia ja sähköverkon komponentteja.

Venäjä on hyökännyt laajasti maan siviiliväestöä ja esimerkiksi energiajärjestelmää vastaan talven aikana ja sen alla.

”Tilanne on siviiliväestön kannalta hyvin vakava, ja Ukrainassa tarvitaan monenlaista apua. Haluan kiittää kaikkia apua lahjoittaneita tahoja. Suomi jatkaa avun antamista Ukrainan pyyntöjen mukaisesti”, sisäministeri Krista Mikkonen (vihr.) sanoo tiedotteessa.

Aiemmin maahan on toimitettu myös esimerkiksi hätämajoitustarpeita, säteilyturvatarvikkeita, sammutusautoja, ambulansseja ja linja-autoja.

Yhteensä Suomi on lähettänyt maahan 55 rekkalastillista siviilipuolen materiaaliapua helmikuun jälkeen. Ukrainan rajanaapuri Moldova on lisäksi saanut neljä lastillista apua. Moni Ukrainan sodan vuoksi jättänyt pakolainen on suunnannut Moldovaan. Avustusten rahallinen arvo on ollut yhteensä noin viisi miljoonaa euroa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut