Marin väitti ministeriön työstäneen sähkötukia hallituksen pyynnöstä koko syksyn – viranhaltija: Toimeksianto tuli joulukuun puolivälissä

Hallitusneuvoksen mukaan ministeriöllä ei ole ollut resursseja valmistella ylimääräisiä tukimalleja pöytälaatikkoon. Työtä ovat hallinneet aiempien tukimuotojen valmistelu ja energian saannin varmistaminen.

Sekä pääministeri Sanna Marin (sd., vasemmalla) että elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk., oikealla) ovat antaneet kuvan, että sähkön tukitoimia on valmisteltu pitkään. Työ- ja elinkeinoministeriö sai hallitukselta ohjeistuksen uusien sähkötukien valmistelusta vasta joulukuun puolivälissä.

27.12.2022 7:35 | Päivitetty 27.12.2022 14:12

STT

Työ- ja elinkeinoministeriö sai hallitukselta ohjeistuksen uusien sähkötukien valmistelusta vasta joulukuun puolivälissä.

Hallitusneuvos Arto Rajala ministeriön energiaosastolta sanoo STT:lle, että elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) antoi toimeksiannon uusien sähkön hintaa koskevien tukitoimien valmistelusta 13. joulukuuta. Tieto on ristiriidassa sen kanssa, että useat keskeiset ministerit ovat viitanneet valmistelun olleen käynnissä pitkään, jopa koko syksyn.

Keskustelu tukitoimista yltyi toimeksiantoa seuraavana päivänä, kun SDP julkisesti esitti sähkölle hintakattoa, joka olisi alle 20 senttiä kilowattitunnilta. Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi tuolloin, että hallitus antoi tehtävän uusien toimien valmistelusta jo 1. syyskuuta päättyneessä budjettiriihessä.

”Hallitus antoi jo budjettiriihessä työ- ja elinkeinoministeriölle tehtäväksi valmistella uusia välineitä, ja nyt tulemme käymään tätä työtä läpi”, Marin sanoi Brysselissä EU-kokouksen yhteydessä.

Myöhemmin samana päivänä myös Lintilä antoi ymmärtää, että valmistelua on tehty pitkään. Hän ei kuitenkaan tarkasti kommentoinut sen sisältöä tai aikataulua.

”Olemme ministeriössä pitkään tehneet valmistelutyötä, muttemme ole tehneet sitä julkisuudessa, koska olemme hakeneet työrauhaa”, Lintilä sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa.

Ei töitä pöytälaatikkoon

Rajala sanoo, ettei ministeriöllä ole ollut resursseja valmistella pöytälaatikkoon varmuuden varalta ylimääräisiä tukimalleja syksyn aikana.

Hän viittaa budjettiriihen pöytäkirjamerkintöihin, joissa ei ole mitään mainintaa työ- ja elinkeinoministeriön tai muun ministeriön vastuulle kuuluvasta lisävalmistelusta.

”Hallitus etsii edelleen ratkaisuja sähkön hinnan alentamiseksi sekä kansallisella että EU-tasolla ja varautuu tarvittaessa lieventämään niin kotitalouksille kuin yrityksille, maatalousyrityksille ja yhteisöille koituvia kohtuuttomia tilanteita”, jatkotoimia koskevassa kohdassa lukee.

Rajala huomauttaa, että hallitus päätti riihessä suitsia sähkön hintaa alentamalla sähkön arvonlisäveroa sekä laatimalla sähkövähennyksen tuloverotukseen ja sähkötuen pienituloisille kotitalouksille. Näitä toimia viranhaltijat alkoivat valmistella. Ne annettiin eduskunnalle syyskuun lopulla ja lokakuussa.

Hallitusneuvoksen mukaan ministeriössä viranhaltijoilla eikä varmaankaan edes ministerillä ollut sellaista käsitystä, että heiltä odotettiin uusien mallien valmistelua.

”Jos lukee budjettikirjauksen ja sen kontekstin, missä se on tehty, on vaikea ymmärtää, että meille olisi annettu toimeksianto valmistella tukimalleja, kun niistä oli juuri päätetty ja niitä ryhdyttiin panemaan toimeen”, Rajala sanoo.

Lintilän Helsingin Sanomille antaman kommentin ”pitkään tehdystä valmistelutyöstä” hän tulkitsee tarkoittavan taustatyötä, kuten muiden maiden tilanteen seurantaa sekä Lintilän ja ministeriön päälliköiden käymiä keskusteluja.

Tarkasta merkityksestä olisi hänen mukaansa kysyttävä ministeriltä itseltään.

Lintilä on lomalla eikä voinut kommentoida. Myös Marinin esikunnasta kerrottiin tiistaina, ettei haastattelu järjesty.

Toimet voimaan ehkä maaliskuussa

Budjettiriihen ja joulukuun puolivälin aikana ministeriössä on keskitytty ensisijaisesti sähkön tarjonnan lisäämiseen ja kysynnän vähentämiseen, Rajala sanoo. Koska sähkön hintatukia koskevat päätökset oli vastikään tehty, painopiste on ollut energian saannin varmistamisessa.

Rajala pitää loukkaavina kommentteja, joiden mukaan ministeriö olisi syksyn aikana keskittynyt vääriin asioihin tai ollut joutilaana.

”Siihen nähden, että useampi ihminen on ajanut täysin ylikierroksilla tämän kriisin helpottamiseksi ja ratkaisukeinojen etsimiseksi, niin ei ole kauhean mukavalta tuntunut virkamiehen näkökulmasta kuunnella tämäntyyppisiä kommentteja.”

Joulun alla ministeriö valmisteli pikatahtia uusia tukitoimia hallituksen ja parlamentaarisen kokouksen nähtäville.

Näissä tapaamisissa ministeriö korosti kiireellisyyttä uusien toimien keskeisenä tekijänä. Poliitikoille arvioitiin, että hintakaton soveltaminen voisi alkaa aikaisintaan huhtikuun alussa mutta vaatisi todennäköisesti tätäkin enemmän aikaa.

Lopulta hallitus päätti edistää kotitalouksille maksettavaa kertakorvausta ja joustoja sähkölaskujen maksuaikoihin. Aiemmin hallitus oli vain suosittanut yhtiöitä tarjoamaan joustoja.

Kertakorvausta ja maksujoustoja koskevien lakiluonnosten on tarkoitus valmistua loppiaisen tienoilla. Sen jälkeen ne lähetettäisiin lausuntokierroksen kautta eduskunnan käsittelyyn. Rajala arvioi, että toimet saadaan voimaan aikaisintaan maaliskuussa.

Päivitys 27.12. kello 14.12: Lisätty tieto siitä, etteivät Lintilä ja Marin kommentoineet asiaa tiistaina.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut