Onnettomuus häiritsi Nelostien liikennettä Joutsan pohjoispuolella – paikalle kerääntyi kilometrien jonot

Puoliperävaunurekan kuljettaja menetti mäessä ajoneuvon hallinnan.

7.12.2022 19:42 | Päivitetty 7.12.2022 21:36

Helsinki

Liikenneonnettomuus häiritsi Nelostien liikennettä Joutsan pohjoispuolella Keski-Suomessa. Onnettomuus tapahtui Leivonmäen ja Havumäentien välillä.

Fintrafficin tieliikennekeskuksesta ilmoitettiin yhdeksän jälkeen illalla, että tilanne on ohi.

Pelastuslaitokselta kerrottiin aluksi, että tie olisi ollut poikki molempiin suuntiin. Myöhemmin ilmoitettiin, että liikennettä on pystytty ohjaamaan onnettomuuspaikan ohi vuorotellen yhtä kaistaa pitkin. Jonot ovat olleet kilometrien pituiset.

Keski-Suomen pelastuslaitoksen mukaan onnettomuus johtui siitä, kun puoliperävaunurekan kuljettaja menetti mäessä ajoneuvon hallinnan. Rekka ajautui vastaantulevien kaistan yli ojaan.

”Rekan hytti päätyi ojan puolelle. Loput rekasta jäi poikittain tielle”, sanoo päivystävä palomestari Eevakaisa Salmi.

Aluksi muun muassa ambulanssi ja henkilöautot mahtuivat ohittamaan tientukkeeksi jääneen rekan. Nopeasti raskas liikenne kuitenkin jumiutti liikennettä, Salmi kertoo.

Hieman iltakahdeksan jälkeen pelastuslaitos tiedotti, että hinausauto on saapui onnettomuuspaikalle. Rekka nostettiin hinausauton kyytiin.

Pelastuslaitos sai ilmoituksen onnettomuudesta keskiviikkoiltana kuuden jälkeen.

Kurja keli selittävänä tekijänä

Onnettomuuspaikalla on liukas keli ja ajo-olosuhteet ovat huonot. Pelastuslaitoksen arvion mukaan tämä on todennäköisesti vaikuttanut onnettomuuden syntyyn. Onnettomuuden vuoksi tieosuudelle Vaajakoskelta Joutsaan on tilattu vielä keskiviikkoiltaan tien suolaus.

Tiellä on 80 kilometrin nopeusrajoitus. Salmi ei lähde arvailemaan, mikä oli rekan ajonopeus onnettomuushetkellä.

Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.

Päivitys 7.12. kello 20.15: Päivitetty tieto hinausauton saapumisesta.

Päivitys 7.12. kello 20.52: Päivitetty kauttaaltaan tuoreilla tiedoilla.

Oikaisu 7.12. kello 21.10: Onnettomuus ei pysäyttänyt liikennettä molempiin suuntiin, toisin kuin pelastuslaitokselta kerrottiin aluksi virheellisesti. Todellisuudessa paikalla oli molempiin suuntiin toimiva liikenteenohjaus.

Päivitys 7.12. kello 21.37: Päivitetty kauttaaltaan tuoreilla tiedoilla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut