Vihreiden puheenjohtaja Ohisalo Aamulehdelle: ”Nuorten katuryöstelyissä ei kyse pelkästään maahanmuutosta” – vaatii lisäkäsiä lastensuojeluun

Tampereella vieraillut ilmasto- ja ympäristöministeri kertoo ihmettelevänsä Puskiaisten oikaisusuunnitelmia. Kasvava kaupunki pitää pystyä yhdistämään luonnonsuojelun kanssa, Ohisalo sanoo.

Tampereella vierailleen vihreiden puheenjohtajan Maria Ohisalon mukaan puolueella on ensi vuoden eduskuntavaaleissa Pirkanmaalla hyvät mahdollisuudet kolmanteen kansanedustajapaikkaan, kun Pirkanmaalta valittavien edustajien määrä nousee yhdellä.

28.11.2022 20:00

Aamulehti

Nuorten katuryöstelyn ja jengiytymisen estämiseksi tarvitaan muun muassa lastensuojelun asiakasmitoituksen kiristämistä, esittää vihreiden puheenjohtaja, ilmasto- ja ympäristöministeri Maria Ohisalo.

Marinin hallitus on päättänyt jo aiemmin kiristää asteittain alle 17-vuotiaiden lasten asiakasmitoitusta tämän vuoden alusta alkaen ja käynnistänyt lastensuojelulain uudistuksen.

”Lastensuojeluun tarvitaan enemmän työntekijöitä, joilla olisi aikaa kohdata nuoria”, Ohisalo sanoo Aamulehdelle.

Tampereella on tullut ilmi syksyn aikana yhteensä 21 epäiltyä tapausta nuorten tekemistä katuryöstöistä. Ryöstöjen yleistymisestä on kerrottu aikaisemmin myös eri puolilta Etelä-Suomea.

Aiemmin sisäministerinä toimineen Ohisalon mukaan nuorten katuryöstöissä on kyse muun muassa koronan vaikutusten purkautumisesta. ”Monella nuorella on epäselvä kuva siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ei saada tarvittavia palveluita.”

Tampereella vierailleen Ohisalon mukaan nuorten syrjäytymistä voitaisiin ehkäistä myös korkeakoulujen aloituspaikkoja sekä opettajien määrää lisäämällä. ”Kouluissa pitää olla enemmän aikaa kohdata nuoria.” Ohisalo muistuttaa myös, että hallitus on lisännyt poliisin rahoitusta ja poliisien määrä on kasvanut.

Kuka?

Maria Ohisalo

Helsinkiläinen köyhyystutkija, syntynyt vuonna 1985.

Vihreiden puheenjohtaja vuodesta 2019 sekä ympäristö- ja ilmastoministeri kesäkuusta 2022 lähtien.

Toiminut aiemmin sisäministerinä vuosina 2019–2021. Kaupunginvaltuutettu Helsingissä vuodesta 2017.

”Ei kyse pelkästä maahanmuutosta”

Varsinkin perussuomalaiset ovat syyttäneet nuorten katuryöstelyn lisääntymisestä epäonnistunutta maahanmuuttopolitiikkaa ja puhuneet siitä, että Suomi olisi ”Ruotsin tiellä” nuorten katuryöstelyn ja jengiytymisen lisääntyessä.

Ohisalo kritisoi perussuomalaisten puheita, vaikka toteaakin, että nuorten kasvanut rikollisuus on huolestuttava ilmiö. Ohisalon mukaan nuorten katuryöstelyissä ei ole kyse kuitenkaan pelkästään maahanmuutosta.

”Perussuomalaisten mielestä tämä kaikki on maahanmuuton syytä. Meillä on monissa ryhmissä näitä ongelmia, myös nuorissa, joilla on täysin suomalainen tausta tai jotka ovat syntyneet tässä maassa.”

Lue lisää: Ryöstöjen määrä kasvoi rajusti – poliisi ymmällään ilmiön edessä

Lue lisää: Tampereen katuryöstöistä epäiltynä 15 miestä – nuorimmat kiinniotetut alle 15-vuotiaita

Maria Ohisalo tapasi maanantaina Tampereella muun muassa pormestarin, ammattikorkeakoulun opiskelijoita ja vihreiden eduskuntavaaliehdokkaita.

Ohisalo ihmettelee moottoritiesuunnitelmia

Tämän viikon torstaina 1. joulukuuta astuu voimaan sähkön arvonlisäveron lasku kymmeneen prosenttiin 24:stä. Muista hallituksen energiakriisitoimenpiteistä joukkoliikenteen alvin lasku kymmenestä nollaan on voimassa ensi vuoden tammikuusta huhtikuuhun.

Ohisalon mukaan on vielä liian aikaista sanoa, riittävätkö hallituksen nyt tekemät tukitoimet korkeisiin sähkölaskuihin. ”Tuen määrä riippuu siitä, kuinka pitkään Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ja energiakriisi jatkuvat. Täytyy olla varautunut myös tuleviin talviin ja vuosiin.”

Ohisalon mielestä paras lääke energiakriisiin on panostaa uusiutuvaan energiaan. Hän nostaa esimerkeiksi tulevaisuuden energiaratkaisuista pienydinvoimalat ja isot lämpöpumput ja sanoo, että puun polttamisesta pitäisi päästä teollisuuden osalta eroon.

Ministeri kertoo käyneensä paikallisten vihreiden kanssa keskusteluita Puskiaisten oikaisusta. Pirkkalan ja Lempäälän välille suunniteltu oikaisu lävistäisi suositun metsäisen luontoalueen. Kasvava kaupunki pitää Ohisalon mukaan pystyä yhdistämään luonnonsuojelun kanssa.

”Siinä kaadettaisiin paljon metsää lyhyen aikasäästön vuoksi. En ymmärrä tällaista suunnitelmaa ajassa, jossa pitäisi pystyä tekemään ilmasto- ja ympäristötoimia entistä vahvemmin.”

Lue lisää: Vihreät vaatii: Kouluihin kaksi viikkotuntia lisää opetusta, miljoona hehtaaria suota ennallistettava, 50 euron korotus perusturvaan

Lue lisää: Suomalais­asiantuntijat: Egyptin ilmastokokouksen tulokset olivat pettymys

Lue lisää: Von der Leyen ennallistamis­asetuksesta: Jäsenmailla valta omiin päätöksiin, EU vain tukee

Oikaisu 29.11.2022 kello 10.49: Toisin kuin jutussa luki, sähkön arvonlisävero ei laske nollaan, vaan kymmeneen prosenttiin. Arvonlisävero on tällä hetkellä 24. Muutos on väliaikainen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut