Marin: Sdp tavoittelee 80 prosentin työllisyysastetta seuraavalla vaalikaudella

Pääministeri Sanna Marin esitteli sdp:n taloustavoitteita puheessaan Lappeenrannassa.

Sdp:n puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin puhui puolueen puoluevaltuuston kokouksessa Lappeenrannassa lauantaina 19. marraskuuta.

19.11. 13:29 | Päivitetty 19.11. 15:20

Sosialidemokraattien tavoitteena on nostaa Suomen työllisyysaste 80 prosenttiin seuraavalla vaalikaudella, sanoo sdp:n puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin.

Julkista taloutta pitää Marinin mielestä vahvistaa ensisijaisesti talouskasvun vauhdittamisella ja työllisyyden parantamisella. Marinin mukaan sdp tavoittelee vähintään kahden prosentin vuotuista talouskasvua.

Marin kertoi sdp:n talouspolitiikan tavoitteista puoluevaltuuston kokouksessa Lappeenrannassa.

Sdp:n asettamaa tavoitetta 80 prosentin työllisyysasteesta voi pitää kunnianhimoisena. Tällä hetkellä Suomen työllisyysaste on hieman alle 74 prosenttia. Työllisyysaste tarkoittaa 15–64-vuotiaiden työllisten osuutta samanikäisestä väestöstä.

Marinin mukaan sdp:n tavoitteena on luoda uskottavat askelmerkit kohti täystyöllisyyttä. Tällä hän viittasi tilanteeseen, jossa työttömyysaste on painettu pysyvästi alle viiteen prosenttiin.

”Haluamme pitää kiinni”

Marin myös sanoi, että sdp haluaa pitää kiinni tutkimus- ja kehittämispanostusten nostamisesta neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Marinin hallitus päätti tällä viikolla kiistojensa seurauksena haudata jo aiemmin sovitun lakiesityksen tutkimus- ja kehittämistoiminnan verovähennyksestä. Syynä oli hallituspuolue vasemmistoliiton asettuminen vastustamaan esitystä.

Oppositiopuolue kokoomus kertoi pian tämän jälkeen jättäneensä lakialoitteen t&k-toiminnan verovähennyksestä.

Sdp:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Matias Mäkynen sanoi perjantaina STT:lle, ettei hän aio näillä näkymin allekirjoittaa kokoomuksen lakialoitetta. Mäkysen mukaan aloite ei nykymuodossaan vastaa puolueiden parlamentaarista sopua aiheesta.

Marinin mukaan sdp:n neljäntenä taloustavoitteena on, että 2030-luvulle tultaessa vähintään 60 prosenttia alle 35-vuotiaista olisi korkeasti koulutettuja.

Peräänkuuluttaa ”tulosopeutusta”

Julkisen talouden vahvistamiseksi tarvitaan Marinin mukaan myös sopeutusta.

”Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään menoista, vaan meno- ja tulosopeutuksen yhdistelmästä”, Marin sanoi puheessaan puoluevaltuustolle.

Niin sanottu tulosopeutus voisi Marinin mukaan tarkoittaa esimerkiksi veropohjan aukkojen tiivistämistä ja veronvälttelyn kitkemistä.

”Näin tarvittavat tulot voidaan kerätä oikeudenmukaisesti eikä pieni- ja keskituloisten ihmisten palkkojen tai eläkkeiden verotusta nostamalla”, Marin sanoi.

”Sopeutukset voidaan myös toteuttaa ilman leikkauksia sosiaaliturvaan”, koulutukseen tai muihin hyvinvointivaltion ytimessä oleviin palveluihin.

Sdp:n puoluevaltuuston kokous alkoi tänään iltapäivällä Marinin poliittisella tilannekatsauksella. Myöhemmin iltapäivällä Marinin on määrä pitää tiedotustilaisuus talousteemoista.

Puoluevaltuusto on sdp:n ylin päättävä elin puoluekokousten välillä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut