Pääministeri Sanna Marin ja Viron pääministeri Kaja Kallas tapasivat

Tilaisuus järjestettiin Säätytalolla ja siihen osallistui myös muita Suomen ja Viron ministereitä. Myös ulkoministereillä on kahdenvälinen tapaaminen.

Suomen pääministeri Sanna Marin (sd) ja Viron pääministeri Kaja Kallas tapaavat tiistaina Helsingissä. Kuvassa pääministerikaksikko maaliskuussa Tallinnassa.

15.11. 12:34

Pääministeri Sanna Marin (sd) ja Viron pääministeri Kaja Kallas osallistuivat tiistaina Helsingissä järjestettävään maiden yhteistyötä käsittelevään seminaariin. Tilaisuus järjestetään Säätytalolla ja siihen osallistuu myös muita Suomen ja Viron ministereitä.

Ministeritilaisuus perustuu maiden välisen yhteistyön kehittämismahdollisuuksia selvittäneeseen raporttiin. Sen mukaan Euroopan turvallisuustilanne ja Suomen tuleva Nato-jäsenyys tiivistävät maiden yhteistyötä entisestään.

Tilaisuuden teemana on maiden välisen yhteistyön kehittäminen muun muassa talouden, vihreän siirtymän, digitaalisen yhteistyön, kulttuurin ja koulutuksen aloilla.

Pääministereillä on tilaisuuden ohessa myös kahdenvälinen tapaaminen, jossa käsitellään muun muassa Venäjän aloittamaa sotaa Ukrainassa, Suomen ja Ruotsin liittymistä Naton jäseneksi sekä energiakysymyksiä.

Myös ulkoministeri Pekka Haavistolla (vihr) ja Viron ulkoministeri Urmas Reinsalulla on kahdenvälinen tapaaminen, jonka aiheena on muun muassa maiden kahdenvälinen suhde ja Euroopan turvallisuustilanne.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut