Koputtavatko demarit Sanna Marinin johdolla äänestäjien oville ensi eduskuntavaaleissa? – Näin puoluesihteeri ja Pirkanmaan toiminnanjohtaja vastaavat

Sosialidemokraatit tulevat koputtamaan ihmisten oville vaalikampanjoinnin merkeissä ennen ensi kevään eduskuntavaaleja. Hyväksi havaittuun vaalikampanjointitapaan on otettu mallia Ruotsista.

Sdp:n tavoitteena on kohdata miljoona suomalaista ennen ensi kevään eduskuntavaaleja. Tavoite aijotaan saavuttaa muun muassa vaalikampanjoimalla ihmisten ovilla asti. Sdp:n puoluesihteeri Antton Rönnholm (vas.) kuvattiin puolueen entisen puheenjohtajan Antti Rinteen kanssa vuonna 2017.

10.11. 17:51 | Päivitetty 13.11. 20:47

Aamulehti

Sosialidemokraatit (sdp) ilmoittivat lokakuussa, että puolue tulee vaalikampanjoinnissaan muun muassa koputtamaan suomalaisten oville, soittamaan puheluita sekä tapaamaan ihmisiä eri puolilla Suomea. Erityisesti maininta oville koputtamisesta sai aikaan keskustelua sosiaalisessa mediassa. Kysyimme puoluesihteeri Antton Rönnholmilta, meneekö sdp oikeasti koputtelemaan ihmisten oville vai oliko kyseessä vain kielikuva.

Sdp:n puoluesihteeri Antton Rönnholm, lähteekö sdp konkreettisesti kiertämään ihmisten oville ennen ensi kevään eduskuntavaaleja?

”Kyllä. Näin olemme tehneet aikaisemminkin, esimerkiksi Antti Rinne on kiertänyt vaalikampanjoimassa ihmisten ovilla Porvoossa Ruotsin entisen pääministerin Stefan Löfven kanssa. Tämä on Ruotsissakin hyväksi havaittu vaalikampanjoinnin tapa. Ihmiset tykkäävät tulla kuulluiksi. Teemme kampanjointia tietysti myös esimerkiksi puhelimen välityksellä.”

Lue lisää: Pirkanmaan demarien ehdokastilanne eduskuntavaaleihin yhä auki – Mitä tekevät Sanna Marin ja Lauri Lyly?

Teillä on siis tästä jo entuudestaan hyviä kokemuksia?

”On, vaikka tietysti olemme tehneet tätä vähemmän kuin ruotsalaiset. Moni vaalikampanjoiva suhtautuu tähän aluksi arasti ja pohtii, miten se mahdetaan ottaa vastaan. Samoin myös ne ihmiset, joiden oville ei ole vielä tultu kysymään mitä kuuluu ja mitkä ovat alueellasi ne tärkeimmät asiat, pohtivat aluksi, mahtaako tämä olla hyvä juttu. Jälkikäteen kun olemme käyneet pienen keskustelun ihmisten kanssa –on havaittu, että tämä on hyvä tapa kuulla ihmisiä.”

”On toki ihmisiä, jotka eivät halua keskustella politiikasta, mutta sitten sanomme kohteliaasti kiitos ja siirrymme seuraavaan paikkaan. Kokemuksemme mukaan luottamuksen rakentaminen ja innostaminen äänestämään tapahtuu parhaiten henkilökohtaisesti. Kovaa työtä se on, mutta palkitsevaa.”

Milloin ovilla kiertäminen alkaa ja missä päin Suomea kierrätte?

”Tämä toiminta on tosi tukiryhmävetoista ja kiertäminen riippuu täysin ehdokkaista ja heidän tukiryhmistään. Tarkkaa päivämäärää tähän ei siis voi antaa. Ympäri Suomen meillä on tällä hetkellä 180 ehdokasta ja muutamia vielä asettamatta. Virallisesti ehdokkaat päätyvät listoille ensi keväänä.”

”Suosittelemme tätä vaalikampanjoinnin tapaa, kun tiedämme, että sitä on pidetty tehokkaana erityisesti alueilla, joissa on alhainen äänestysaktiivisuus. Pyrimme saamaan ihmisiä liikkeelle tämän kanssa ja teemme samalla demokratiatyötä vaalityön ohella. Ovilla meidät tunnistaa puolueen liiveistä.”

Pirkanmaan demarit kiertävät ovilla

Kysyimme myös Pirkanmaan sdp:n toiminnanjohtaja Harri Sandellilta, mikä tilanne on Pirkanmaalla.

Pirkanmaan Sosialidemokraatit ry:n toiminnanjohtaja Harri Sandell, lähtevätkö Pirkanmaan demarit vaalikampanjoimaan ihmisten oville?

”Kyllä. Tällä hetkellä olemme vielä ehdokkaiden koulutusvaiheessa. Kampanjointi alkaa suuremmissa määrin helmi-maaliskuussa. Ovilla meidät tunnistaa liiveistä ja jaamme puolueen esitteitä.”

Pääministeri ja sdp:n puheenjohtaja Sanna Marin lähtee kevään eduskuntavaaleihin ehdolle Pirkanmaalta. Lähteekö pääministeri kolkuttamaan pirkanmaalaisten oville?

”En osaa sanoa hänen puolestaan tätä ovilta oville kampanjointia. Voisin kuitenkin kuvitella, että hän jossain päin tekee ovilta oville vaalikampanjointia, mutta en tiedä tekeekö Pirkanmaalla. Puolueen puheenjohtajana varmaan koko maassa käy ja voisi sitä kokeilla jossain.”

Oikaisu 13.11.2022 kello 20.46: Sosialidemokraatit oli kirjoitettu juttuun virheellisesti muotoon sosiaalidemokraatit.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut