Miksi töitä ei voi tehdä oleskelulupaa odottaessa? – Maahanmuuttoviraston johtaja kertoo, mistä on kysymys

Pääperiaate on Suomeen tullessa, ettei työntekoa saa aloittaa ennen kuin siihen on lupa.

Maahanmuuttoviraston lupa- ja kansalaisuusyksikön johtaja Pauliina Helminen pitää työnteon sääntelyä hyvänä tapana turvata työntekijöitä ja työnantajia.

7.11. 17:02

Aamulehti

Miksi oleskelulupaa Suomesta hakeva ei saa tehdä ansiotyötä odottaessaan päätöstä? Ulkomaalaislainsäädäntö sääntelee asiaa tarkkaan.

Maahanmuuttoviraston (Migri) lupa- ja kansalaisuusyksikön johtaja Pauliina Helminen kertoo, että pääperiaate on Suomeen tullessa, ettei työntekoa saa aloittaa ennen kuin siihen on lupa. Asiaa säätelevät lait on valmisteltu sisäministeriössä ja työ- ja elinkeinoministeriössä, ja Migri soveltaa päätöksissään voimassa olevia lakeja.

Aamulehti kertoi 3. marraskuuta perhesiteen perusteella oleskelulupaa Suomesta hakeneesta, jolla ei ole työnteko-oikeutta päätöstä odottaessa. Moni juttua kommentoinut lukija kysyi, miksi töitä ei saa tehdä, vaikka odotus kestäisi vuosia.

Lue myös tämä: Poliisin yllättävä puhelu herätti uusperheen sunnuntaiaamuna: toinen vanhemmista halutaan poistaa maasta nopealla aikataululla – viranomaiset eivät usko avioliittoa todeksi

”Käytännössä työnteko-oikeus saadaan sillä, kun oleskelulupa on myönnetty. Oleskeluluvissa on erilaiset työnteko-oikeudet, ja esimerkiksi perhesiteen perusteella myönnetty lupa oikeuttaa aina rajoittamattomaan työhön, mutta ensimmäisen luvan odotusajalle ei työnteko-oikeutta sisälly”, Helminen sanoo.

Mikä?

Oleskelulupa

Jos tulee Suomeen EU-maiden ulkopuolelta yli 90 päiväksi, on haettava oleskelulupaa.

Työntekoa varten saattaa tarvita oleskeluluvan myös silloin, kun oleskelu Suomessa kestää alle 90 päivää.

Oleskelulupaa on haettava henkilökohtaisesti.

Jos on EU-valtion, Islannin, Liechtensteinin, Norjan tai Sveitsin kansalainen, ei oleskelulupaa Suomeen tarvita, mutta oleskeluoikeus Suomessa täytyy rekisteröidä.

Lähde: Maahanmuuttovirasto Migri

Yleisimmät perusteet saada ensimmäinen oleskelulupa ovat opiskelu, työnteko, elinkeinonharjoittaminen, perheside ja paluumuutto.

”Jos tullaan maahan opiskelijana, erityisasiantuntijana tai vaikka töihin rakennusalalle, haettu oleskelulupa sisältää erilaisia työnteko-oikeuksia riippuen siitä, mikä maahantulon peruste on”, Helminen kertoo.

Ihmisiä on eri tilanteissa hakemassa oleskelulupaa, joten eikö olisi halvempaa ja ihmisiä kotouttavaa antaa kaikille heti oikeus työntekoon?

”Työnteko-oikeudet tulevat laeista. Ne ovat asioita, joita mietitään, kun tarkastellaan voimassa olevaa lainsäädäntöä ja muutoksia siihen.”

”Kun ihminen on jo maassa ja odottaa oleskelulupaa, odotusaika varmastikin tuntuu pitkältä. Usein kuitenkin ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen hakeva on ulkomailla, ja tulee Suomeen, kun lupa on myönnetty.”

Turvaa ja suojelua

Myös turvapaikanhakijat tai tilapäistä suojelua saavat ovat eri tilanteissa.

Nyt annetaan tilapäinen suojelu Ukrainasta sotaa pakeneville henkilöille, joiden hakemus käsitellään Migrin mukaan huomattavasti nopeammin kuin turvapaikkahakemus. Kun on saanut päätöksen tilapäisestä suojelusta, työpaikan voi ottaa vastaan.

Turvapaikanhakijalla on oikeus tehdä työtä, kun hän on hakenut kansainvälistä suojelua, hänellä on voimassa oleva rajanylitykseen oikeuttava matkustusasiakirja ja hän on oleskellut Suomessa kolme kuukautta. Jos kansainvälistä suojelua hakeneella ei ole voimassa olevaa matkustusasiakirjaa rajan ylittämiseen, hän saa tehdä työtä oleskeltuaan kuusi kuukautta Suomessa.

Kun turvapaikkapäätös annetaan, siinä kerrotaan, onko hakijalla työnteko-oikeus.

”Ei kiusa työntekijälle”

Migri tilastoi vireille tulevia, vireillä olevia ja tehtyjä päätöksiä, mutta ei sitä, paljonko meillä on maassa henkilöitä, joilla ei ole työnteko-oikeutta odottaessaan päätöstä oleskeluluvasta tai kielteisen päätöksen jälkeen oikeuksien päätöksiä.

Työnteon sääntelyn tavoitteena on Helmisen mukaan turvata työntekijöitä ja työnantajia. ”Kun asianmukaiset luvat ja työsopimukset ovat olemassa, viranomainen voi valvoa ja arvioida työmarkkinoita.”

”Koen itse, että on kaikkien edun mukaista, että ensin hoidetaan lupa-asiat kuntoon, sitten aloitetaan työt ja tämän jälkeen jokainen voi luottaa siihen, että työhön kuuluvat vastuut ja velvoitteet hoidetaan niin kuin asiaan kuuluu.”

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut