Ravintola-alalla nyt pulaa työntekijöistä ympäri Suomea – Näillä aloilla on eniten pulaa ja näillä aloilla ylitarjontaa Pirkanmaalla

Koronarajoitusten aikana ravintola-alalla oli työvoiman ylitarjontaa, mutta viimeisen vuoden aikana tilanne on muuttunut, kertoo työ- ja elinkeinoministeriö. Pirkanmaalla yhä useampi ammatti on nyt pula-ammatti.

Tampereen Lielahden McDonaldsissa etsittiin näkyvästi työntekijää lokakuussa.

1.11. 11:29

STT, Aamulehti

Suomessa työvoimapulan kasvu on hidastunut, kertoo työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) syksyn ammattibarometrin tulosten perusteella.

Työvoimapulasta kärsivien ammattien määrä lisääntyi viime vuoden syksyyn nähden, mutta kevääseen verrattuna työvoimapula-ammattien määrä on hieman laskenut.

Alueellisessa vertailussa pula-ammattien määrä on kasvanut eniten muun muassa Pirkanmaalla. Lisäksi niiden määrä kasvoi Satakunnassa ja Lapissa. Työvoimapula-ammattien osuus oli suurin Kainuussa, missä lähes puolet arvioiduista ammateista määriteltiin pula-ammateiksi.

Ammatit

Eniten pulaa hakijoista Pirkanmaalla

  • Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

  • Lähihoitajat

  • Koneenasentajat ja koneistajat

  • Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat

  • Pikaruokatyöntekijät

  • Kiinteistöhuollon työntekijät

  • Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kokoonpanijat

Lähde: Ammattibarometri

Valtakunnan tasolla työvoimapula-ammateiksi määriteltiin nyt 56 ammattia 200 keskeisestä ammatista.

Ammattibarometrin tulokset perustuvat syys-lokakuussa tehtyihin työ- ja elinkeinotoimistojen asiantuntija-arvioihin. Niissä tilannetta arvioidaan vuodeksi eteenpäin.

”Työllisyys- ja työttömyysluvut reagoivat viiveellä talouden käänteisiin. Laaja-alainen työvoimapula ei kuitenkaan hellitä, vaikka talous vetäisi henkeä muutaman kvartaalin yli”, sanoo TEMin alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen tiedotteessa.

Hoitajista paljon pulaa

Vaikka pula-ammattien määrä on kokonaisuudessaan vähentynyt, nyt on yhä enemmän sellaisia ammatteja, joissa on paljon pulaa työvoimasta.

Hyvin yleisesti pulaa osaavasta työvoimasta katsotaan lähiaikoina olevan lähinnä sosiaali- ja terveysalan (sote) ammateissa. Pula-ammattien top-15-listan ammateista kolme neljäsosaa on sotealalta.

Tilanne on vaikea muun muassa lähihoitajien, sairaanhoitajien, sosiaalityön erityisasiantuntijoiden sekä varhaiskasvatuksen opettajien rekrytoinneissa.

Ravintola-alalla työvoiman ylitarjonnasta on palattu jälleen työvoimapulaan. TEM kertoo, että koronarajoitusten aikana ravintola- ja suurtaloustyöntekijöiden työmahdollisuudet olivat rajatut ja näissä ammateissa työvoimasta oli tuolloin ylitarjontaa. Ministeriön mukaan tilanne alkoi muuttua noin vuosi sitten, kun rajoituksista oli päästy.

Lue lisää: Vakava työvoimapula alalla: Tampereella joutuu jonottamaan McDonald’sin tilausta pahimmillaan jopa 40 minuuttia

Nyt ravintola- ja suurtaloustyöntekijöistä on pulaa ympäri Suomea, ja noin puolella ely-alueista pula on määritelty suureksi.

Ylitarjontaa luovan työn ammateissa

Työvoiman ylitarjontaa arvioitiin olevan kaikkiaan 29 ammatissa. Ylitarjonta-ammattien määrässä ei ole viime aikoina tapahtunut suurta muutosta. Ylitarjontaa on runsaasti luovan työn ja kulttuurialan ammateissa.

Myös niin sanotuissa perinneammateissa on enemmän työnhakijoita kuin tarjolla olevia työpaikkoja. Näitä ammatteja ovat muun muassa vaatturit ja pukuompelijat.

Ammatit

Eniten ylitarjontaa Pirkanmaalla

  • Myyjät

  • Tuote- ja vaatesuunnittelijat

  • Yhteiskunta- ja kulttuuritutkijat

  • Kuvataiteilijat

  • Muusikot, laulajat ja säveltäjät

  • Valokuvaajat

  • Vaatturit, pukuompelijat, turkkurit, hatuntekijät

  • Graafiset ja multimediasuunnittelijat

  • Johdon sihteerit ja osastosihteerit

  • Matkatoimistovirkailijat

  • Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat

  • Yleissihteerit

Lähde: Ammattibarometri

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut