VR aikoo hankkia 20 sähkömoottorijunaa noin 250 miljoonalla eurolla

Hankinnan arvo on noin 250 miljoonaa euroa. Junat toimittaa sveitsiläinen Stadler Bussnang.

VR:n logo kaukoliikenteen junassa Helsingin päärautatieasemalla 7. heinäkuuta 2021.

24.10. 16:58 | Päivitetty 24.10. 17:42

STT

VR kertoo päättäneensä hankkia 20 sähkömoottorijunaa lähiliikenteeseen noin 250 miljoonalla eurolla. Junat toimittaa tarjouskilpailun voittanut sveitsiläinen Stadler Bussnang.

Lisäksi hankinta sisältää option, jonka mukaisesti VR:llä on mahdollisuus ostaa 50 sähkömoottorijunaa lisää sekä junien kunnossapito.

VR kertoi heinäkuussa 2019 suunnittelevansa noin 250 miljoonan euron investointia uuteen lähijunakalustoon. Uusi kalusto korvaisi vanhan, Etelä-Suomen taajamaliikenteessä nykyisin käytettävän Sm2-kaluston.

Uudempia matalalattiaisia Sm4-junia on 30, ja ne ovat tulleet liikenteeseen vuosina 1999–2005.

VR:n mukaan uusien lähijunien hankinta on välttämätön korvausinvestointi, jolla varmistetaan lähiliikenteen jatkuvuus ja kehittyminen.

Viime vuonna VR arvioi, että uusi junayksikkö saataisiin liikenteeseen vuoden 2025 loppuun mennessä.

Kilpailutukseen osallistuivat Stadlerin lisäksi Bombardier Transportation, Construcciones y Auxiliar de Ferrocarriles, Hitachi Rail, Siemens Mobility ja Skoda Transtech.

Näistä Skoda Transtech on suomalainen yhtiö, jonka tehdas on Otanmäellä Kajaanissa ja joka on valmistanut myös Tampereen raitiovaunut. Tilaus meni siis kainuulaisilta sivu suun.

Hankintapäätöksestä voidaan kuitenkin vielä valittaa 14 päivän kuluessa. Sopimus voidaan allekirjoittaa aikaisintaan sen jälkeen.

Kaukoliikenteessä matkustus lisääntyi yli koronaa edeltäneen tason

VR:n vertailukelpoinen liiketulos nousi heinä–syyskuussa 25,3 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 12,2 miljoonasta eurosta. Liikevaihto kohosi 53 prosenttia 337 miljoonaan euroon.

VR kertoo kannattavuuden parantuneen, koska kaukoliikenteen matkamäärät ovat palautuneet koronaa edeltäneelle tasolle. Heinäkuussa matkamäärä oli 17 prosenttia suurempi kuin pandemiaa edeltäneenä vuonna 2019. Elo–syyskuussa kasvu oli 2 prosenttia.

”Kaukoliikenteen matkamäärät nousivat hyvälle, pandemiaa edeltäneelle tasolle pääosin vapaa-ajan matkustamisen kasvun ansiosta. Heinäkuussa tehtiin historiallinen kuukausikohtainen matkamääräennätys, eli 1,4 miljoonaa matkaa”, kertoo toimitusjohtaja Elisa Markula tiedotteessa.

VR arvioi, että matkamäärien pysyminen korkeina edellyttää työmatkustuksen palautumista sekä vahvan vapaa-ajan matkustuksen jatkumista.

Lähiliikenne on toipunut kaukoliikennettä hitaammin. Markulan mukaan lähiliikenteessä matkustaminen lisääntyi heinä–syyskuussa noin 50 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna, mutta oli edelleen 13 prosenttia vähäisempää kuin ennen pandemiaa.

Raakapuun kuljetukset lisääntyneet kotimaassa

Tavaraliikenteessä kuljetusmäärät ovat vähentyneet noin viidenneksellä yhtiön luovuttua Venäjän-liikenteestä. VR:n idän tavaraliikenne lakkaa kokonaan viimeistään tämän vuoden loppuun mennessä. Syyskuun loppuun mennessä idän tavaraliikenteestä oli loppunut noin 65 prosenttia.

”Kotimaan tavaraliikenteessä kaikkien kuljetusten kysyntä on kasvanut merkittävästi, mikä korvaa osan idänliikenteen volyymista. Kasvua ovat vauhdittaneet erityisesti raakapuun kohonneet kuljetusmäärät kotimaassa”, Markula sanoo.

Tavaraliikenteen tilannetta helpottaa se, että kotimaan tavarakuljetusten sopimuksissa on käytössä indeksiehto. Indeksiehdon mukaan energian hinnan muutokset otetaan huomioon toimitushinnoissa.

Tämän vuoksi energian hinnan muutoksilla ei ole VR:n mukaan merkittävää vaikutusta tavaraliikenteen kannattavuuteen.

Venäjän hyökkäys aiheuttaa epävarmuutta

VR muistuttaa, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja maailmanpoliittinen epävarmuus vaikuttavat merkittävästi yhtiön liiketoimintaan ja kannattavuuteen. Uhkana on muun muassa, että sodan pitkittyminen heikentää yleistä talouskasvua, nostaa energian hintoja ja kiihdyttää inflaatiota.

Sähkön poikkeuksellisen korkean hintatason odotetaan vaikuttavan kielteisesti matkustajaliikenteen kannattavuuteen loppuvuoden aikana.

VR huomauttaa kuitenkin, että pidemmällä tähtäimellä yhtiön liiketoimintaa tukevat ympäristötietoisuuden ja kaupungistumisen megatrendit.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut