Gallup-kärkeen hypännyt Mika Aaltola ei kampanjoi presidentiksi: "Usein se, mikä laulaen tulee, se viheltäen menee"

Ulkopoliittisen instituutin johtaja sanoo, että hän haluaa keskittyä työhönsä. Hän ei kuitenkaan ehdottomasti sulje pois ehdokkuushaluja.

Mika Aaltola syrjäytti Olli Rehnin presidenttikyselyn kärjestä.

21.10. 12:35

Ulkopoliittisen instituutin (Upi) johtaja Mika Aaltola ei pidä kysymystä mahdollisesta presidenttiehdokkuudestaan tällä hetkellä ajankohtaisena.

Aaltolan mukaan vaaliin on yhä matkaa ja hän haluaa keskittyä työhönsä eikä käy kampanjaa. Kysyttäessä hän ei kuitenkaan ehdottomasti sulje pois ehdokkuushaluja.

"Jos ehdolla on pelkästään vanhaa kaartia, tuntisin yhä enemmän kiusausta laittaa oman korteni kekoon”, Aaltola sanoo.

Aaltola nousi niukasti ykkössijalle Ilta-Sanomien perjantaina julkaistussa presidenttigallupissa. Vastaajista 44 prosenttia saattoi kuvitella äänestävänsä Aaltolaa. Luku oli kohentunut 12 prosenttiyksikköä edellisestä kyselystä toukokuusta. Kyselyssä sai valita useita vastauksia 30 nimen joukosta.

"Nyt kun gallupeissa olleita nimiä katsoo, kyllä joukosta löytyy hyviä ehdokkaita”, Aaltola sanoo, muttei kommentoi ketään yksittäistä nimeä.

Upin johtaja ohitti ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) ja Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehnin (kesk.), joiden nimet ovat pitkään pyörineet kärkisijoilla Sauli Niinistön seuraajaa koskevissa presidenttigallupeissa. Aaltola pitää tulosta seurauksena työstään. Hän on ollut kuluneena vuonna entisestään esillä tiedotusvälineiden käyttämänä asiantuntijana Ukrainan sodan vuoksi.

"Jos kävisi niin, että valtaosa suomalaisista olisi puolella, ei voisi kieltäytyäkään. Se olisi outoa. Mutta kuten sanoin, keskityn työhöni. Usein se, mikä laulaen tulee, se viheltäen menee.”

Haluttomuuttaan kieltäytyä ehdottomasti hän perustelee tasavaltalaisuuden ideaalilla.

Presidentiksi perinteisesti puolueiden kautta

Aaltola itse arvioi, että puolueiden ulkopuolisen nimen nousun näin korkealle presidenttispekulaatiossa liittyy politiikan murrosaikaan, jossa haetaan uutta suuntaa ja uusia kasvoja.

Hän vertaa tilannetta kylmän sodan päättymiseen: 1990-luvulla päivänpolitiikan ulkopuolinen nimi Martti Ahtisaari (sd.) nousi tasavallan presidentiksi. Ahtisaari oli voimakas EU-jäsenyyden puolestapuhuja. Hän myös voitti SDP:n omassa esivaalissa Kalevi Sorsan, joka oli veteraanipoliitikko, moninkertainen pääministeri ja siksi ennakkosuosikki ehdokkaaksi. Aaltola kertoo työskennelleensä Ahtisaaren kampanjassa avustajana.

"Ahtisaaren nousu oli juuri sitä, että haluttiin muotoilla asioita uudelleen.”

Aaltola kuitenkin huomauttaa, että myös Ahtisaari oli puolueen jäsen ja että Suomessa presidentiksi on perinteisesti noustu puolueiden kautta.

"Suomessa poliittiset puolueet ovat demokratian kulmakiviä, ja niiden kautta on poikkeuksetta avautunut reitti presidentiksi, ainakin ensimmäisellä kierroksella.”

Aaltola on johtanut Upia vuodesta 2019.

"Vaatii koneistoa, kampanjaa ja varoja"

Vahvuutenaan tehtävässä Aaltola pitäisi ulkopolitiikan asiasisältöjen hallintaa. Heikkoutena olisi puolestaan kokemuksen puute.

"Tietenkin presidentin tehtävän liittyy paljon kokoustamista, matkustamista, agendoja ja prosesseja. En ole ollut poliitisessa virassa koskaan, joten se kokemus puuttuu.”

Aaltolan nimi nousi kyselyssä korkealle jo keväällä, ja hän kertoo saavansa kehotuksia ehdokkuuden puolesta julkisilla paikoilla liikkuessaan. Siksi tuore kyselytulos ei ollut hänelle "sillä lailla yllätys".

"Kyllä siitä tulee hymy suupieleen, mutta samalla huolettaa. Eihän ihmisten luottamus ole pikkujuttu”, Aaltola sanoo.

Mitä Aaltola vastaa kyselijöille, joita hän kohtaa kadulla?

"Oletteko valmiita syöttämään minut hailaumalle? Se vaatii koneistoa, kampanjaa ja varoja.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut