Translaki annetaan eduskunnalle kuukausien viivästyksen jälkeen

Lainvalmistelun on kerrottu jääneen koronan jalkoihin.

22.9. 7:09

Hallituksen esitys uudeksi translaiksi annetaan kuukausien viivästyksen jälkeen torstaina eduskunnan käsittelyyn. Alun perin lakia oli tarkoitus käsitellä jo vuoden alussa, mutta sen valmistelun on kerrottu jääneen koronan jalkoihin.

Esitys sai kevään lausuntokierroksella runsaasti kritiikkiä siitä, että sukupuolen oikeudellinen vahvistaminen sallitaan myös jatkossa vain 18 vuotta täyttäneille. Ikärajasta on sovittu hallitusohjelmassa.

Sukupuolen oikeudellisella vahvistamisella tarkoitetaan henkilötunnuksessa olevan sukupuolimerkinnän muuttamista toiseksi.

Vaatimus täysi-ikäisyydestä on myös nykylaissa, ja Suomi on saanut siitä noottia muun muassa YK:n ihmisoikeuskomitealta.

Tämänhetkinen, vuodelta 2002 peräisin oleva translaki sisältää myös vaatimuksen siitä, että vahvistaakseen sukupuolensa toiseksi kuin mihin henkilö on syntymässä määritelty, hänen on esitettävä lääketieteellinen selvitys siitä, että hänet on steriloitu tai että hän on muusta syystä lisääntymiskyvytön. Uudessa laissa esitetään tästä sterilisaatiovaatimuksesta luopumista.

Uuden translain on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alusta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut