Orpo: Kokoomuksella ei luottoa Marinin hallituksen kykyyn ratkoa syksyn ongelmia

Petteri Orpon mukaan luottamuspula liittyy asiakysymyksiin. Pääministeri Sanna Mariniin liittyvään uutisointiin hän ei ottanut kantaa.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kuvattiin puolueen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Imatralla 23. elokuuta 2022.

24.8. 13:58

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpon mukaan kokoomus valmistautuu johtamaan Suomea ensi kevään eduskuntavaaleista lähtien.

Orpon mukaan Sdp lähestyy vaaleja ”kulutuksen kaavalla”, siinä missä kokoomuksen ratkaisu olisi ”kasvun kaava”.

”Kasvu syntyy siihen, että me saamme Suomeen investointeja. Silloin investointiympäristön tulee olla kunnossa”, Orpo totesi.

Hänen mukaansa kasvuun tarvitaan yrittäjiä, yrityksiä, osaamista ja innovaatioita.

Orpo nosti puheessaan esille myös puolueensa aikomuksen tehdä eduskunnan syysistuntokauden aluksi välikysymyksen ”vanhustenhoidon ja terveyspalveluiden kriisistä”.

”Juuri tässä ajassa toivoisin, että median ja suomalaisten huomio kiinnittyisi siihen, mitä pääministeri Sanna Marin ei tee. Maa huutaa johtajuutta”, Orpo alusti välikysymystä.

Hänen mukaansa Suomessa on nyt useita ongelmia aina inflaatiosta energiakriisiin. Suurimpana ongelmana hän kuitenkin piti vanhustenhoidon ja terveyspalveluiden tilannetta.

Orpon mukaan välikysymyksellä mitataan luottamus Marinin hallitukseen ja sen kykyyn hoitaa maan asioita.

”Meillä tätä luottamusta ei ole”, Orpo totesi.

Orpo ei ottanut kantaa siihen, vaikuttaako luottamukseen viimeaikainen uutisointi pääministerin juhlinnasta.

”Pääministerin työn tulokset ratkaisevat. Ja me katsomme niitä tuloksia”, myös puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen vahvisti.

Orpon mukaan välikysymys tehtiin, koska kokoomuksella ei ole tiedossa, miten hallitus aikoo reagoida syksyllä luvassa oleviin ongelmiin.

”Välikysymyksellämme terveyspalveluiden kriisistä ja vanhustenhoidon tilasta pakotamme hallituksen vastaamaan viimeinkin siihen, millä keinoin he yrittävät saada asiat kuntoon”, Orpo sanoi.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä kokoontuu tiistaina ja keskiviikkona Lappeenrannassa ja Kotkassa keskustelemaan poliittisesta tilanteesta ja valmistautumisesta ensi vuoden eduskuntavaaleihin.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut