Ministeri Harakka ei sulje pois sähköautojen hankintatuen jatkumista

Traficom arvioi, että sähköhenkilöautojen hankintatukeen varatut määrärahat loppuvat todennäköisesti syyskuussa.

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) ei sulje pois sähköautojen hankintatuen jatkumista

20.8. 12:57

Helsinki

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) ei sulje pois mahdollisuutta, että sähköautojen hankintatuki jatkuu muodossa tai toisessa senkin jälkeen, kun sille keväällä myönnetty lisärahoitus on käytetty loppuun.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on arvioinut, että sähköhenkilöautojen hankintatukeen varatut määrärahat loppuvat todennäköisesti syyskuussa. Alun perin 7,5 miljoonan euron hankintatuelle myönnettiin keväällä 9,5 miljoonan lisärahoitus, mutta tällä hetkellä määrärahasta on varattuna jo 86 prosenttia.

Sähköauton ostaja on voinut saada valtiolta 2 000 euron hankintatuen ostaessaan uuden, alle 50 000 euroa maksavan täyssähköhenkilöauton.

Harakan mukaan hankintatukiasian käsittely on edelleen kesken eikä hän halua ryhtyä avaamaan asian yksityiskohtia.

”Asiaa käsitellään parhaillaan budjettiprosessissa”, Harakka sanoi STT:lle.

Tuhansia hakemuksia jonossa

Asiantuntija Antti Hännisen mukaan Traficomiin on tullut tänä vuonna joka kuukausi noin 800–1 000 hakemusta täyssähköisen henkilöauton hankintatuelle. Hakemuksen perusteella auton hankinnalle tehdään määrärahavaraus, mutta 2 000 euron hankintatuki voidaan myöntää vasta, kun ensirekisteröinti on hoidettu ja auto on luovutettu omistajalle.

Koska täyssähköautojen toimitusajat ovat pitkiä, hankintatukea on tähän mennessä myönnetty vain noin 1 400:lle täyssähköauton ostajalle.

”Meillä on useita tuhansia hakemuksia jonossa odottamassa sitä, että ostaja saa autonsa. Monet hakijat saavat autonsa ja hankintatukipäätöksen vasta ensi vuoden puolella”, Hänninen kertoo.

Hyvätuloisten hupia?

Koska hankintatuki kohdistuu vain uuden auton ostajille, sitä on kritisoitu siitä, että tuki kohdistuu lähinnä vain hyvätuloisiin kansalaisiin, joilla ylipäänsä on varaa ostaa uusi auto.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen johtava tutkija Marita Laukkanen ei tyrmää esitettyä kritiikkiä.

”Suomessa uusien autojen ostajat ovat yleensä verrattain hyvätuloisia”, Laukkanen muistuttaa.

Laukkanen kaipaisi tutkimustietoa hankintatuen vaikuttavuudesta. Aiheesta muissa maissa tehtyjen tutkimusten mukaan hankintatuet ovat lisänneet tuen kohteena olleiden autojen kysyntää, mutta Laukkasen mukaan aiheesta tarvittaisiin tuoretta ja suomalaista tutkimustietoa.

”Tässä on riskinä se, että ihmiset ostavat hankintatuella sähköauton, jonka he olivat aikoneet ostaa muutenkin. Jos näin on, silloin tukiraha ei tuota liikenteeseen ollenkaan lisää sähköautoja”, Laukkanen sanoo.

Laukkasen mukaan olisi hyvä myös harkita, voisiko hankintatuen kattaa koskemaan myös käytetyn täyssähköauton hankintaa. Tällöin tuki koskettaisi laajempaa osaa suomalaisista, koska käytetyt autot ovat yleensä merkittävästi uusia edullisempia.

Ilmastotavoitteet edellyttävät

Hankintatuen ohella autoliikenteen sähköistämistä voidaan tukea myös esimerkiksi autojen latausinfrastruktuurin rakentamista tukemalla.

Laukkasen mukaan sähköautoilun alkuvaiheessa, jossa nyt ollaan, on hyvä tukea sekä autojen hankintaa että latausinfrastruktuuria.

”Jos tuetaan vain toista, niin silloin toista ei ehkä tule riittävästi”, Laukkanen sanoo.

Tehokkaiden politiikkatoimien löytämiselle sähköautoilun edistämiseksi on Laukkasen mukaan Suomessa tarvetta.

”Suomen ilmastotavoitteet edellyttävät sitä, että sähköautojen yleistyminen nopeutuu siitä, mitä se nyt on”, Laukkanen painottaa.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut