Näin hallitus aikoo rajoittaa venäläisten viisumeja, määrässä suuri pudotus

Hallitus käsitteli asiaa kokouksessaan tiistaina. Muutos astuu voimaan heti syyskuun alusta.

16.8. 6:39 | Päivitetty 16.8. 20:31

Suomi alkaa rajoittaa venäläisten viisumien saamista kymmeneen prosenttiin nykyisestä, kertoi ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) tiistaina. Rajoitus astuu voimaan syyskuun alusta.

Haavisto kertoi asiasta sen jälkeen, kun hallitus ja eduskuntaryhmät olivat keskustelleet venäläisten viisumien rajoittamisesta Säätytalolla. Julkisuudessa on keskusteltu venäläisten matkailun rajoittamisesta reaktiona Ukrainan sotaan. Keskustelu lähti Suomessa liikkeelle heinäkuussa, jolloin maiden välistä matkustamista torpanneet koronarajoitukset päättyivät.

Iltakoulussa saatiin eduskuntaryhmien kannat ja näkemykset asiaan. Myös oikeuskansleri oli paikalla.

Haaviston mukaan hallitus kannattaa myös uudenlaista humanitääristä viisumia, jonka avulla esimerkiksi kansalaisaktivistit ja journalistit voisivat kulkea helpommin Suomeen.

Jo ennen kokousta Haavisto kertoi, että Suomi ja Baltian maat aikovat esittää venäläisten turistiviisumien rajoittamiseen EU:n yhteistä ratkaisua. Haaviston mukaan asia aiotaan ottaa esiin EU:n ulkoministerikokouksessa elokuun lopussa.

Haavisto kertoi keskustelleensa asiasta myös Viron ulkoministerin kanssa.

EU-maat eivät ole yhtenäisiä suhtautumisessaan venäläisten viisumien rajoittamiseen. Esimerkiksi Saksan liittokansleri Olaf Scholz on suhtautunut niiden rajoittamiseen nihkeästi.

Haaviston mukaan tällä hetkellä venäläisille eniten myöntävät viisumeita Kreikka, Italia ja Espanja.

”Jos turistivirtaa halutaan rajoittaa enemmän, olisi hyvä sopia siitä yhdessä”, Haavisto sanoi.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi kokoukseen mennessään, että yksi Suomen omissa käsissä oleva vaihtoehto on ruuhkauttaa venäläisten viisumien saanti. Hänen mukaansa kansallinen ja EU-tason ratkaisu eivät sulje toisiaan pois.

”Tämä ei yksin Suomen ratkaisulla ratkea”, hän sanoi. Syynä on, että venäläiset matkustavat Suomen kautta myös muihin EU-maihin.

Myös valtiovarainministeri, keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko sanoi Säätytalolle neuvotteluihin mennessään, että EU-tason ratkaisu olisi paras. Hänen mukaansa Suomella pitää kuitenkin olla valmius tehdä myös omia ratkaisuja, jos yhteinen EU-linja ei ole mahdollinen.

Oikeusministeri, rkp:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson nosti esiin sen, että viisumien myöntämisessä venäläisille on kyse paljosta muustakin kuin vain turismista.

”On paljon perheitä, joissa on sekä venäläisiä että suomalaisia samassa taloudessa. Heidän osaltaan pitää löytyä sopivia ratkaisuja, jotta perhe-elämä pystyy jatkumaan.”

Viisuemien myöntämisen rajoittamisesta päättää ulkoministeriö. Kuitenkin asian luonteen vuoksi koko hallitusta ja myös tasavallan presidenttiä on pidetty mukana valmistelussa. Suomi saa tällä hetkellä Venäjältä noin tuhat viisumihakemusta päivässä. Haaviston mukaan ennen koronaepidemiaa viisumeja myönnettiin 3 000–6 000 päivässä.

EU-tason päätös esillä kuun lopulla

Yksittäiset EU-maat, kuten Viro, ovat jo aiemmin rajanneet venäläisille myönnettäviä viisumeja Ukrainan sodan myötä.

Tästä huolimatta asiasta ei ole olemassa unionin laajuista päätöstä. Vaikka Suomi rajoittaisi Schengen-viisumien myöntämistä, muiden maiden myöntämien viisumien kautta voidaan edelleen saapua Suomeen ja kulkea edelleen Eurooppaan tai Venäjälle.

"Kaikkein suurimmat Schengen-viisumien antajat ovat tällä hetkellä Kreikka, Italia ja Espanja, ja myös näiden maiden viisumien kanssa tullaan Suomen kautta tällä hetkellä lomamatkoille”, Haavisto sanoi tiistaiaamuna Ylellä.

EU-maiden ulkoministerit tapaavat epävirallisesti Tshekin pääkaupungissa Prahassa elokuun päätteeksi. Ainakin Suomi ja Baltian maat ovat kertoneet nostavansa viisumien rajoittamisen esille kokouksessa.

Saksan liittokansleri Olaf Scholz on vastustanut ajatusta. Ruotsin pääministeri Magdalena Andersson ei ole ottanut asiaan kantaa. Haaviston mukaan jää nähtäväksi, syntyykö EU:n laajuinen ratkaisu ja kuinka nopeasti.

"Tämä on aika uutta keskustelua monessa maassa. Ehkä ei ole tiedossa, että Suomea ja Baltian maita käytetään kauttakulkuun”, Haavisto sanoi STT:lle iltakoulun jälkeen.

Haaviston mukaan Suomi ja Baltian maat aikovat ottaa kokouksessa esille myös EU:n ja Venäjän välisen viisumihelpotussopimuksen. Suomi haluaisi hyllyttää sopimukseen, joka laskee turistiviisumin hinnan 80 eurosta 35 euroon.

Haavisto antoi ymmärtää, että tässä asiassa EU:n yhteisen linjauksen saavuttaminen voisi olla helpompaa kuin viisumien rajoittamisessa.

"Siihen ovat maat ottaneet kantaa, ja kun osa sopimuksesta on jo keskeytetty, esimerkiksi diplomaattien viisumivapaus, uskon että tätä voitaisiin viedä eteenpäin”, Haavisto sanoi STT:lle iltakoulun jälkeen.

Lue lisää: Venäjän kansalaisten matkustaminen Suomeen puhuttaa – Ulkoministeri Haavisto jarruttaisi venäläisturistien viisumeja luomalla heille oman jonon

Päivitys 16.8.2022 kello 13.06: Päivitetty juttu kauttaaltaan tuoreilla tiedoilla hallituksen kokoontumisen jälkeen.

Juttua päivitetty klo 20.30 Haaviston kommenteilla ja EU-tason päätökseen liittyvillä tiedoilla.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut