22-tonninen alus oli vähällä upota Savonlinnassa

Pelastuslaitoksen ensitietojen mukaan alus oli uppoamassa. Paikalliselta telakalta kerrotaan, että alus on saatu nostoluiskalle.

5.8. 16:47 | Päivitetty 5.8. 18:32

22 Tonnia painava rautarunkoinen alus otti perjantai-iltapäivänä pohjakosketuksen ja oli lähellä uppoamista Savonlinnassa.

Pelastuslaitos sai hälytyksen Laitaatsalmen sillan läheisyyteen iltapäiväneljältä. Ensitietojen mukaan alus oli uppoamassa.

Läheisen Laitaatsillan telakan toimitusjohtaja Antti Makkonen kuitenkin kertoi viideltä iltapäivällä, että alus oli saatu heidän telakkansa nostoluiskalle.

”Nostoluiskalle alus ei voi upota. Ymmärsin, että alus on ottanut pohjakosketuksen ja sen keulassa oli vuoto. Nyt keula on maissa, eli alus ei pääse uppoamaan”, Makkonen kertoo.

Makkosen mukaan tarkoituksena on, että alus on heidän telakallaan ainakin maanantaihin asti. Tilanne vaikutti hänen mukaansa rauhoittuneen.

Makkosen mukaan alus on huvialus, joka on muokattu nykyiseen käyttöönsä vanhasta rautarunkoisesta hinaajasta.

Makkosen mukaan alus on korjattavissa.

”Siellä se alus nyt yli viikonlopun pysyy. Toki harmi, että matka keskeytyi.”

Laitaatsalmen silta on kaksikaistainen maantiesilta, joka ylittää Laitaatsalmen.

Väyläviraston vuosien 2016–2019 hankkeessa Laitaatsalmeen siirrettiin syväväylä. Väylä oikaistiin ja levennettiin. Väylävirasto kertoo verkkosivuillaan, että syväväyläksi rakennetun väyläosan pituus on noin kuusi kilometriä, josta Laitaatsalmen kapeikon osuus on noin 150 metriä.

Päivitys 5.8.2022 kello 18.32: Päivitetty uutiseen tieto siitä, että alus on saatu nostoluiskalle.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut