Ulkoministeriössä on pohdittu keinoa Venäjän turistiviisumien vähentämiseen – päätöksessä pallo poliitikoilla

Hakemusten hylkäykset ovat moninkertaistuneet alkuvuodesta: "Tärkein yksittäinen syy on se, että pääkohde näyttää olevan jokin muu Schengen-maa kuin Suomi."

Osana virkamiesperiaatteita konsulipäällikkö Jussi Tanner toivoo tempoilevan päätöksenteon välttämistä. Hänen mukaansa viranomaistoiminnan on oltava ennakoitavaa ja vakaata. Tanner kuvattiin 31. elokuuta 2021.

26.7. 15:39

Helsinki

Ulkoministeriö on selvittänyt virkamiestyönä, miten Venäjän kansalaisten saamien turistiviisumien määrää käytännössä vähennettäisiin.

Viisumien määrää voidaan kontrolloida siten, että viisumien vastaanottamiseen myönnettävää aikaa vähennettäisiin. Kapasiteetista päättää ministeriö, ja päätöksen tekeminen asiassa on ministeriön poliittisen johdon käsissä.

Konsulipäällikkö Jussi Tanner pitää arvokkaana keskustelua siitä, tulisiko turistiviisumien myöntäminen venäläisille matkailijoille lopettaa. Valtaosa eduskuntaryhmistä kertoi maanantaina STT:lle kannattavansa uusien lomaviisumien myöntämisen lopettamista.

Tannerin mukaan ministeriö pohtii asiaa jatkuvan ohjausvelvollisuutensa vuoksi. Hän kuvailee, että ministeriössä on jatkuva selvitys päällä.

”Totta kai meidän pitää seurata, millä tavoin voimme Ukrainassa käytävään sotaan mitenkään vaikuttaa tai millaisia signaaleja lähettäisimme. Odotamme, minkälaisia päätöksiä vaaleilla valitut päättäjämme tekevät ja toteutamme sitten niitä”, Tanner sanoo.

Kielteisiä päätöksiä kymmenkertaisesti

Itäraja on avautunut heinäkuussa, kun Suomi ja Venäjä ovat purkaneet koronapandemian vuoksi säädetyt matkustusrajoituksensa. Venäläisten mahdollisuus matkata Suomessa samalla, kun Venäjä käy hyökkäyssotaa Ukrainassa, on herättänyt paljon vastustusta. Samalla on pohdittu, voivatko venäläisturistit Suomen kautta kiertää Venäjän-lennoille EU:ssa asetettuja yhteispakotteita.

Suomi saa tällä hetkellä Venäjältä noin tuhat viisumihakemusta päivässä. Tannerin mukaan määrä on 15 prosenttia pandemiaa ja sotaa edeltävästä normaalimäärästä. Nykyinen kapasiteetti pyörii ylärajoilla, mutta Tannerin mukaan sitä ei ole tarkoitus lisätä.

Huomattavaa on myös kielteisen päätöksen saavien hakemusten yleistyminen. Kielteisten hakemusten osuus Venäjältä on 12 prosenttia, eli juuri nyt noin joka kahdeksas hakemus hylätään. Osuus on kymmenkertaistunut alkuvuodesta.

”Tärkein yksittäinen syy on se, että pääkohde näyttää olevan jokin muu Schengen-maa kuin Suomi. Se on peruste hylkäävään päätökseen, ja näin myös tehdään”, Tanner sanoo.

Viisumimäärien sääntely perustuisi vastaanottoaikojen vähentämiseen siksi, että viranomaiset ovat velvoitettuja käsittelemään vastaanotetut hakemukset lainmukaisesti.

”Julkisen vallan käytön pitää perustua lakiin. Mielivaltaisesti yksittäistä hakemusta ei voi hylätä. Tämä jättää käytännössä sen mahdollisuuden, että kontrolloidaan hakemusten vastaanottoa.”

Osana virkamiesperiaatteita Tanner myös toivoo tempoilevan päätöksenteon välttämistä. Hänen mukaansa viranomaistoiminnan on oltava ennakoitavaa ja vakaata.

”Kun tämä on lakiin perustuvaa viranomaistoimintaa, pitää olla kaikkien ehdotusten kaikkien tosiasialliset seuraukset selvillä”, hän sanoo.

Lue lisää: Suomesta tuli venäläisturisteille väylä Eurooppaan – tutkijan mukaan tilanne vaikuttaa erikoiselta

Lähes 100 000 viisumia vierailuihin

Ulkoministeriö voisi itse sisäisesti päättää vastaanotettavan hakemusmäärän vähentämisestä, Tanner kertoo. Linjaus olisi poliittinen, eli se tehtäisiin ministeriön ministerien kanssa.

Tanner kertoo keskustelleensa ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) kanssa viimeksi tiistaiaamulla. Hänen ohellaan ulkomaankauppa ja -kehitysministeri Ville Skinnari (sd.) seuraa asiaa koskevaa julkista keskustelua.

”Vaikka lomalla ovatkin, he seuraavat tätä tarkasti.”

Haaviston esikunnasta vastattiin kielteisesti STT:n kommenttipyyntöön ministerin lomaan vedoten.

Tanner huomauttaa, että vaikka uusien turistiviisumien vastaanotto haluttaisiin lopettaa kokonaan, se ei pysäyttäisi venäläisten saapumista Suomeen täysin. Venäläisillä on noin 90 000 monikertaviisumia Suomeen, jotka on tarkoitettu säännöllisiin vierailuihin. Ne ovat voimassa kahdesta viiteen vuotta, ja niillä voi matkustaa Suomessa enintään 90 päivää kerrallaan.

”Jos todella halutaan estää maahantulo venäläisiltä turisteilta, silloin pitää sulkea raja henkilöliikenteeltä tai jotain vastaavaa. Silloin ollaan todella suurten päätösten äärellä.”

Ministeriössä käydään läpi myös sitä, millaisen päätöksenteon vaatisi, jos jonkin viisumityypin käyttö haluttaisiin kategorisesti kieltää. Tanner ei osaa toistaiseksi kommentoida, vaatisiko tämä esimerkiksi eduskunnan osallisuutta.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut