Omakotitalon pihaan eksynyt mursu siirretään Korkeasaaren villieläin­sairaalaan

Haminan mursu löytyi tiistaiaamuna pötköttelemästä Kotkassa asuvan Jukka Hovilan pihalta. Tiistai-iltana mursu nukutettiin. Mursua ryhdyttiin siirtämään Korkeasaaren villieläinsairaalaan.

Haminan mursu makoili kotkalaisen omakotitalon pihalla tiistaina päivällä. Myöhemmin eläin siirtyi pihasta läheisen metsän reunaan.

19.7. 10:28 | Päivitetty 19.7. 21:58

Kotkassa omakotitalon pihaan eksynyt mursu siirretään Korkeasaaren villieläinsairaalaan. Mursu on siirretty suuressa laatikossa kuorma-autoon. Eläin saatiin siirrettyä metsänreunasta kuljetuslaatikkoon paarien avulla.

Korkeasaaressa mursulle annetaan ensihoitoa ja huolehditaan, että eläin saa riittävästi nestettä ja ravintoa. ”Eläinlääkäri miettii tarvittaessa myös lääkitystä”, Korkeasaaren eläintenhoidon ja suojelun johtaja Nina Trontti kertoi kello 21.30 tiistai-iltana.

Trontin mukaan ei ole arviota siitä, mihin aikaan mursu saadaan Korkeasaareen, sillä kuljetuksessa ja eläimen purkamisessa Korkeasaaressa voi kestää jonkin aikaa.

Nälkiintynyt ja laiha

Aiemmin illalla eläinlääkärit nukuttivat mursua, jotta sen kuntoa päästiin tutkimaan lähemmin.

Haminasta Kotkaan liikkunut mursu on erittäin nälkiintynyt ja laiha. Trontti kertoi, että nälkiintyneisyys näkyy mursusta silmämääräisesti. ”Jo etukäteen näkemistäni kuvista näkyi, että mursun luut paistavat läpi”, Trontti sanoo.

Mursun ihonalainen rasvakerros on eläintarhan mukaan niin ohut, että todennäköisesti siksi eläin ei viihdy enää vedessä vaan hakeutuu maalle.

Korkeasaaren lähettämässä tiedotteessa arvioitiin aiemmin, että on epätodennäköistä, että eläin selviää tässä kunnossa hengissä ja löytää tiensä Itämerestä ulos.

Korkeasaaren eläinlääkäri pyydettiin paikalle virka-apuun arvioimaan eläimen kuntoa.

Myös biodiversiteettiasiantuntija Riku Lumiaro Suomen ympäristökeskuksesta on sitä mieltä, että mursu on nälkiintynyt, eikä se enää selviä yksin luonnossa. Lumiaro on arvioinut mursun kuntoa kuvien perusteella.

Lumiaron mukaan mursun tulo maalle kertoo sen nälkiintymisestä. "Mursu on tullut maihin, siltä on hävinnyt rasvakerros ja sen lapaluut näkyvät. Se kuolisi meressä nyt”, Lumiaro arvioi.

Mursu makoili omakotitalon pihassa tiistaina.

Laittoi mattotelineen ”ihan solmuun”

Mursu löytyi tiistaiaamuna pötköttelemästä lähellä Kotkan ja Haminan rajaa asuvan Jukka Hovilan pihasta. Mursu makasi pihassa edelleen tiistaina iltapäivällä. Paikalla oli poliisi ja pelastuslaitoksen edustajia, sekä muutamia toimittajia ja sivullisia seuraamassa tilannetta kauempaa.

Hovilan mukaan kutsumaton vieras oli laittanut hänen pihallaan olleen mattotelineen ”ihan solmuun”. Myös asukkaiden auro siirrettiin pihalta turvaan.

”Ihmettelin, että mikä telineelle on käynyt. Ajattelin, että onko tässä ollut jotain ilkivaltaa, hirvi tai joku käynyt, mutta se olikin mursu”, Hovila kertoo.

”Aikamoinen pötkylä möllötteli kuusiaidan alla.”

Katso video aidan alla lekottelevasta mursusta:

Mursu oli Hovilan mukaan laittanut pyykkitelineen uuteen uskoon.

Mursua ei saa lähestyä

Kotkalainen Jukka Hovila epäilee, että mursu tuli hänen talonsa pihaan tontin lähistöllä kulkevasta joesta. Pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin Juha Säämäsen mukaan mursu on kavunnut 150 metrin matkan maata pitkin.

Mursu havaittiin Haminassa ensimmäistä kertaa viime viikon loppupuolella. Se nousi perjantaina maihin venesatamassa ja pötkötteli rannalla useita tunteja. Eläin sai runsaasti mediahuomiota ja työllisti useita viranomaisia.

Aluksi mursun arvioitiin olevan heikossa kunnossa. Eläinlääkärin konsultaation perusteella poliisi arvioi kuitenkin perjantaina iltapäivällä, että mursu oli tarpeeksi hyväkuntoinen pärjätäkseen luonnossa. Poliisin arvion mukaan mursu ei myöskään aiheuttanut ihmisille sellaista vaaraa, että se olisi ollut tarpeen lopettaa.

Poliisi on kuitenkin kieltänyt lähestymästä eläintä ja pyytänyt ilmoittamaan havainnoista hätänumeroon.

Poliisi eristi alueen tiistaina.

Tämä on päivittyvä uutinen.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut