Hallintovaliokunta vaatii: Koko itäraja voitava sulkea turvapaikan­hakijoilta poikkeus­tilanteessa

Vaatimus kytkeytyy valmiuslakia koskevaan lausuntoon. Yksi turvapaikanhakupaikka saa valiokunnan mielestä jäädä auki, kunhan se ei ole itärajalla.

Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja Riikka Purra (ps.) kuvattiin, kun hän poistui valiokunnan kokouksesta keskiviikkona.

15.6. 19:22

STT

Rajavartiolain tulisi sallia koko itärajan sulkeminen ja turvapaikanhaun keskittäminen muualle, jos Suomeen kohdistuisi hybridioperaatio. Tätä mieltä olivat sekä oppositio- että hallituspuolueet eduskunnan hallintovaliokunnassa. Valiokunta kytki keskiviikkona puolustusvaliokunnalle valmiuslaista antamaansa lausuntoon myös ennakoivasti rajavartiolakiin liittyvän vaatimuksen.

Hallitus esittää rajavartiolaissa niin ikään, että turvapaikkahakemusten käsittely keskitettäisiin yhteen rajanylityspaikkaan äärimmäisessä tilanteessa, jossa vieras valtio yrittäisi käyttää turvapaikanhakijoita vaikuttamisen välineenä.

”Oleellista on, että turvapaikanhakupaikka ei ole vieraan valtion vastaisella rajalla, vaan turvapaikkahakemukset voidaan keskittää jonnekin muualle”, hallintovaliokunnan puheenjohtaja Riikka Purra (ps.) sanoi medialle kokouksen jälkeen.

Hän antoi esimerkeiksi muista rajanylityspaikoista Helsinki-Vantaan lentoaseman tai Tornion rajanylityspisteen.

Purra sanoo, että hallituksen esitys voisi tarkoittaa sitä, että rajanylityspaikka voisi olla auki myös itärajalla. Hallintovaliokunta ohjeisti lausunnossaan itseään, sillä se tekee rajavartiolaista mietinnön eli viilaa esityksen pykälät. Käsittely alkaa ensi viikolla.

Lait toteuttavat jo edellytykset

Sdp:n Mika Kari sanoo myös hallituksen lähteneen jo pitkään siitä, että raja-asemia pitää voida sulkea sitä mukaa, jos joku yrittää kohdistaa hybriditoimintaa Suomeen. ”Jos kaikki rajanylitysasemat olisivat kohteena, niin silloin suljetaan koko raja, se on selvä”, hän sanoo.

Kari ei usko, että EU antaisi Suomelle sanktioita siinä tapauksessa. Hänen mukaansa kysymys onkin koko ajan ollut siitä, miten se toteutetaan ja saadaan lakiin kirjoitettua.

”Se, että perussuomalaiset tekee omaa politiikkaa näin vakavassa asiassa on ikävää, mutta kokoomuskin on tämän ymmärtänyt. Hallituspuolueiden edustajista sdp, keskusta ja vaihtelevasti muut ovat olleet tätä tähän suuntaan viemässä”, Kari sanoi ja viittasi siihen, että perussuomalaiset ovat uhanneet estää valmiuslain etenemisen, jos kyseistä pykälää ei saada rajavartiolakiin.

Vihreiden Hanna Holopainen katsoo, että hallituksen esitykset valmiuslain ja rajavartiolain muutoksiksi toteuttavat jo hallintovaliokunnan lausunnon edellyttämät asiat.

”Suomi on hyvin suojattu hybridivaikuttamiselta, kunhan molemmat lait etenevät”, Holopainen viestittää.

Valmiuslain muutos tarjoaisi välineitä esimerkiksi tilanteisiin, joissa Suomen tietojärjestelmät tai pankkijärjestelmät lamautettaisiin. Kynnys valmiuslain käyttöönottoon on korkea, siksi rajapykälä halutaan normaalilainsäädännön mukaiseen rajavartiolakiin.

Hallintovaliokunnan lausunto valmiuslain muutoksista ei ollut yksimielinen, sillä perussuomalaiset jätti siihen eriävän mielipiteen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut