Mitä tapahtuu eläimille, jos Sulo Karjalaisen Suurpetokeskus ei saa ongelmiaan korjattua? ”Pitää lopettaa”, sanoo työntekijä

Suurpetokeskuksella on vielä mahdollisuus antaa oma vastineensa Avin kuulemiskirjeeseen. Keskuksen korjaustoimenpiteitä johtavan Pasi Jäntti sanoo tekevänsä kaikkensa, jotta uudistukset saadaan toteutettua.

Kuusamon Suurpetokeskuksen toimitusjohtaja Sulo Karjalainen ja Juuso-karhu kesällä 2017.

12.6. 17:57

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto (Avi) tiedotti torstaina, että Kuusamon Suurpetokeskuksen eläintarhaluvan välitön peruuttaminen on laitettu vireille.

Luvan välitön peruuttaminen tarkoittaa, ettei toimijalle anneta mahdollisuutta korjata valvonnassa esiin tulleita epäkohtia. Suurpetokeskus on ollut viime aikoina julkisuudessa esimerkiksi eläintenpitoon liittyvien ongelmien takia.

Lue lisää: Avi harkitsee Kuusamon Suurpetokeskuksen eläintarhaluvan välitöntä peruuttamista

Lopullista päätöstä ei ole vielä tehty, kertoo Pohjois-Suomen aluehallintoviraston peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualueen johtaja Maria Siurua.

”Käynnissä on kuuleminen. Suurpetokeskuksella on mahdollisuus antaa oma vastineensa. Katsomme huolellisesti, mitä he ovat tehneet ja mitä vastineessa sanotaan, ja sen jälkeen harkitsemme luvan peruuttamista.”

Kuulemiskirjeessä todetaan muun muassa, että eläinten pitopaikat ja hoito eivät ole olleet eläinsuojelulainsäädännön vaatimusten mukaisia.

Aluehallintovirasto teki ennalta ilmoittamattoman eläinsuojelutarkastuksen suurpetokeskukseen tiistaina 31. toukokuuta. Tarkastuksessa havaittiin puutteita tarhan salvassa ja yhden tarhan aitauksissa. Erään karhun havaittiin kävelevän vaivalloisesti.

Siuruan mukaan Suurpetokeskuksen sulkeminen laitettiin vireille nyt sekä viimeisimmän tarkastuksen että lukuisten aiempien tarkastusten havaintojen perusteella.

”Kokonaisarviointiin perustuu se, miksi juuri nyt.”

Päätös asiasta tehdään aikaisintaan juhannuksen jälkeisellä viikolla. Siurua ei voi tässä vaiheessa kommentoida tarkemmin sitä, millä ehdoilla Suurpetokeskuksen eläintarhaluvan peruuttamista ei toteutettaisi.

”Katsotaan sitten, kun kuuleminen on tehty ja vastine on saatu.”

Suurpetokeskuksen Pasi Jäntti helmikuussa 2017.

Suurpetokeskuksen korjaustoimenpiteitä johtava Pasi Jäntti kertoo, että keskuksessa tehdään nyt parannuksia ja työt jatkuvat tällä hetkellä normaalisti. Keskus on suljettuna asiakkailta.

”Teemme maansiirtotöitä ja tarhatiloja, normaalia hommaa. Nyt on vaan tavallista isompi porukka töissä.”

Jäntti sanoo tekevänsä kaikkensa, että uudistukset saadaan toteutettua. Hänen mukaansa Suurpetokeskuksella on siihen kaikki edellytykset.

Jäntin mukaan vastaus lähetetään aville määräajan kuluessa. Miten hän suhtautuu mahdolliseen sulkemispäätökseen?

”Sitten pannaan pillit pussiin ja lähdetään kotiin. Ei kai siinä sen kummempaa”, Jäntti toteaa.

Päätös olisi kuitenkin Jäntille kova paikka. Hän arvelee, että Suurpetokeskuksen karhut joudutaan tappamaan, jos keskus suljetaan: ”Pitää lopettaa”.

”Meillä on karhuille isot tilat. Ne eivät tule pärjäämään muualla. Olisi ikävää katsoa ristikon läpi, kun karhua ruvetaan ampumaan”, Jäntti sanoo.

Tähän juttuun ei tavoitettu Suurpetokeskuksen toimitusjohtajaa Sulo Karjalaista kommentoimaan tilannetta.

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston Maria Siuruan mukaan konkreettinen sulkeminen ei toteutuisi heti mahdollisen eläintarhaluvan peruuttamispäätöksen jälkeen.

”Silloin tulee antaa aikaa järjestää eläinten tilannetta – lopetetaanko niitä vai onko niitä mahdollista siirtää jonnekin muualle. Päätöksen pitää myös olla lainvoimainen ennen kuin sulkeminen tapahtuisi.”

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut