Uusi käänne Selkämeren mysteerivuodossa – Suomalais­varustamo: ”Meillä ei ole mitään tekemistä vuodon kanssa”

Vuoto tapahtui aikaisin keskiviikkoaamuna. Aine levisi alueelle, joka on noin 185 kilometriä pitkä ja 500 metriä leveä.

10.6. 10:56 | Päivitetty 10.6. 14:04

SUOMEN ja Ruotsin aluevesille vuotanut kelluva lautta saattaa olla rautamalmia, kertoi Länsi-Suomen merivartiosto Helsingin Sanomille perjantaiaamuna.

Merivartiostosta kerrottiin, että Suomalaisen ESL Shipping -varustamon Rautaruukki-alukselta on otettu asian osalta yhteyttä merivartiostoon.

”Vastaanotimme puhelun kauppa-alukselta. He kertoivat meille ajaneensa kyseistä reittiä ja epäilevänsä, että heidän lastistaan on saattanut syntyä rautamalmin ja veden sekoitusta, joka näkyisi satelliittikuvissa tuollaisena cocktailina”, kertoi kenttäpäällikkö Jim Kvarnström Länsi-Suomen merivartioston tilannekeskuksesta.

Varustamon toimitusjohtaja Mikki Koskinen kertoo kuitenkin nyt Helsingin Sanomille, että merivartioston tiedot eivät pidä paikkaansa.

Lue lisää: Pohjanlahdella on havaittu suuri tuntemattoman aineen vuoto: "Saattaa olla laillista tavaraa, luonnontuotteita tai laiton päästö” – katso video

Rautaruukki-Botnia-puskuproomuyhdistelmällä oli havaittu torstaiaamuna pieni lastivuoto yhdistelmän ollessa Oxelösundin ankkuripaikalla odottamassa pääsyä satamaan Ruotsin rannikolla. Varustamo oli tästä yhteydessä Suomen ja Ruotsin viranomaisiin.

”Kun meidän aluksemme oli odottamassa Oxelösundin edustalla, havaitsimme pienen vuodon ja olimme heti yhteydessä viranomaisiin”, Koskinen sanoo.

"Sittemmin meidän turvallisuuspäällikkömme sai Ruotsin viranomaisilta tiedon, että vuoto olisi tapahtunut ennen kuin meidän aluksemme kulki alueen läpi Pohjanlahdella.” Koskinen sanoo.

Varustamon mukaan Ruotsin merivartiosto katsoo, että kyseisen lastivuodon yhteys ympäristöpäästöön on erittäin epätodennäköinen.

”Tällä hetkellä näyttää siltä, että meidän lastivuodollamme ei ole mitään tekemistä tämän vuodon kanssa. Avustamme toki viranomaisia kaikin tavoin.”

Mereen vuotanutta ainetta on lähetetty sekä Suomen että Ruotsin laboratorioon tutkittavaksi. Molempien maiden merivartiostot arvioivat, että analysoimisessa kuluu noin viikko. Suomessa näytte analysoidaan keskusrikospoliisin laboratoriossa.

VUOTO tapahtui aiemmin merivartioston antamien tietojen mukaan aikaisin keskiviikkoaamuna 8. kesäkuuta. Aine levisi alueelle, joka on runsaat sata merimailia eli noin 185 kilometriä pitkä ja 500 metriä leveä.

Vuotoalue sijaitsee Suomen ja Ruotsin aluevesillä. Kvarnströmin mukaan vuoto tapahtui Porista länteen, aikalailla puolivälissä maiden rannikoihin nähden.

Kvarnströmin mukaan torstain aikana aine olisi jo pääosin hävinnyt.

”Ruotsin rannikkovartiosto lensi iltapäivällä alueen yli uudemman kerran, eikä ainetta enää ollut hirveästi näkyvissä.”

TÄLLÄ hetkellä aineen koostumuksesta ei voida sanoa varmaksi mitään. Se on kuitenkin viranomaisten mukaan selvää, ettei aine ole mineraaliöljyä.

Torstaina Ruotsin Härnösandin rannikkovartiosto arvioi, että vuotanut aine voisi olla polttoöljyä. Jos aine olisi polttoöljyä, se vaikuttaisi meren eliöihin, sanoi Åbo Akademin meribiologian professori Erik Bonsdorff.

”Tämä vaikuttaisi oletettavasti meren pintakerroksissa eläviin eliölajeihin ja erityisesti mikroskooppisen pieniin äyräisiin, jotka etsivät ravintoa pinnan tuntumasta. Pienet äyriäiset ovat erittäin herkkiä, ja polttoöljy voi olla niille akuutin toksista”, Bonsdorff sanoi.

Pienten äyriäisten kuoleminen taas saattaa aiheuttaa ekosysteemissä ketjureaktion.

Jos aine olisi rautamalmia, se ei olisi ympäristölle erityisen vaarallista, arvioi Kvarnström. Helsingin Sanomat pyysi arvion asiasta myös Suomen ympäristökeskukselta, josta kerrottiin sähköpostitse, että rautamalmia ei luokitella ympäristölle haitalliseksi.

”Odotamme analyysin tuloksia. Jos vahvistuu, että mereen on vuotanut jotain vaarallista ainetta, jatkamme tutkimuksia. Jos ilmenee, että aine on vaaratonta, emme tutki asiaa enempää. Päästölle kun ei voi mitään, ja jos kyse on veden ja rautamalmin sekoituksesta, se on ihan ok.”, merivartioston Kvarnström sanoo.

Päivitys 10.6.2022 kello 14.05: Juttu päivitetty kauttaaltaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut