Ammattikorkean valinta­kokeista käännytetään murtuneita hakijoita vanhojen passien takia, myös Tamkissa yhden hakijan koe tyssäsi passiin – yliopistoissa linja on löyhempi

Ammatti­korkeakoulujen valintakokeissa ei ole valtakunnallisen linjauksen takia mahdollista suorittaa yksilöllistä harkintaa hiljattain vanhentuneissa passeissa. Tampereen yliopiston opiskelija- ja hakijapalveluiden päällikkö Kaisa Keskitalo kertoo, ettei yliopistoissa ole voimassa vastaavaa linjausta.

Laurean hakijapalveluiden päällikön mukaan lähes jokaisessa valintakokeessa on hakijoita, jotka joudutaan käännyttämään puuttuvien tai vanhentuneiden henkilöasiakirjojen vuoksi. Kuva on kauppatieteiden valintakokeista Tampereen yliopistosta.

7.6. 9:29 | Päivitetty 7.6. 14:05

Laurea-ammattikorkeakoulun valintakokeissa jouduttiin tänä keväänä käännyttämään hakijoita vanhentuneen passin vuoksi, kertoo valintakokeita valvomassa ollut erityisopettaja Marko Kallionpää.

”Salin ulkopuolella näkyi eksyneen näköinen opiskelija. Menin kysymään, onko hän tulossa valintakokeeseen, mutta hän sanoi, ettei saa osallistua, sillä hänen passinsa on vanhentunut”, Kallionpää kertoo.

”Varmistin toiselta henkilöltä, onko ohjeistus todella näin tiukka. Mutta koska kyse on valtakunnallisesta kokeesta, ohjeistus todellakin on näin tiukka.”

Myös Tampereen ammattikorkeakoulun (Tamk) opiskelijarekrytoinnin ja koulutuksen palveluiden päällikkö Kristiina Engblom-Pelkkala kertoo, että Tamkissa on jouduttu tänä keväänä käännyttämään yksi hakija pois valintakokeesta vanhentuneen passin vuoksi.

”Saimme tästä kysymyksiä ennen valintakokeita ja ohjeistimme jo ennalta hakijoita siitä, mitä kokeessa pitää olla mukana. Kaikille ammattikorkeakouluille on annettu yhteiset ohjeet, joita noudatamme”, Engblom-Pelkkala kertoo.

”Tiedämme, että passijonot ovat nyt pitkiä, mutta näiden ohjeiden mukaan olemme joutuneet menemään.”

Engblom-Pelkkala lisää, että yhdenmukaiseen sähköiseen valintakokeeseen on vuosien varrella pyritty.

”Mielestäni tämän tyyppisenä valintakokeena on ihan hyvä, että menemme yhteisillä säännöillä. Toki ehkä se vaatii laajempaa keskustelua, miten henkilöllisyys todennetaan.”

Valtakunnallinen valintakoe järjestettiin Tamkissa 31.5.–2.6. Kolmen päivän aikana pidettiin kuusi koetilaisuutta, joihin osallistui yhteensä yli 4 000 kokelasta.

”Maalaisjärjen käyttö suotavaa”

Laurean hakijapalveluiden päällikön Tero Lääkön mukaan lähes jokaisessa valintakokeessa on hakijoita, jotka joudutaan käännyttämään joko puuttuvien tai vanhentuneiden henkilöasiakirjojen takia.

Henkilöllisyyden todistamiseen käy voimassaoleva passi, poliisin myöntämä suomalainen, kuvallinen henkilökortti, suomalainen ajokortti, kuvallinen Kela-kortti tai kuvallinen EU- tai Eta-maan henkilökortti. Henkilöllisyys tarkistetaan valintakoetilaan mennessä.

Yliopistoissa ei kuitenkaan ole voimassa yhtä tiukkaa linjausta kuin ammattikorkeakouluissa, vaikka henkilöllisyys täytyy todistaa myös yliopistojen valintakokeissa, kertoo Tampereen yliopiston opiskelija- ja hakijapalveluiden päällikkö Kaisa Keskitalo.

Yliopistojen valintakokeisiin saa osallistua myös vanhentuneella passilla tai henkilökortilla, jos sen voimassaolo on päättynyt enintään vuosi sitten. Hakija täytyy kuitenkin voida tunnistaa asiakirjassa olevasta kuvasta. Passin lisäksi hyväksyttäviä henkilöllisyystodistuksia ovat voimassa oleva suomalainen ajokortti, kuvallinen poliisin myöntämä henkilökortti ja EU- tai Eta-alueella myönnetty kuvallinen henkilökortti.

AMK:n linja tiukempi kuin vaaleissa

Kansallista AMK-valintakoekonsortiota johtavan projektipäällikön Marko Borodavkinin mukaan linjauksessa on kyse ennen kaikkea hakijoiden yhdenvertaisuudesta.

”On tärkeää, että ammattikorkeakoulut toimivat yhtenäisesti ja hakijoita kohdellaan samalla tavalla riippumatta siitä, missä valintakokeen suorittaa. Vanhentuneiden henkilöllisyystodistuksien kohdalla tehtäisiin subjektiivista harkintaa, joka voisi johtaa hakijoiden epätasa-arvoiseen kohteluun”, Borodavkin sanoo.

Borodavkinin esille nostamaa subjektiivista harkintaa kuitenkin tehdään esimerkiksi vaalien äänestyspaikoilla, joissa henkilöllisyyden voi vaalivirkailijan harkinnan mukaan todentaa myös hiljattain vanhentuneella passilla.

Passijonot pahentavat

Sekä Lääkkö että Borodavkin painottavat, että valintakoelinjaukset ovat hyvissä ajoin näkyvillä esimerkiksi ammattikorkeakouluun.fi -sivustolla ja tiedossa kaikille hakijoille.

Lisäksi hakijoille lähetetään noin viikkoa ennen valintakoetta henkilökohtainen tunniste, minkä yhteydessä myös henkilöllisyyden todistamisesta muistutetaan.

Vanhentuneen passin uusimista hankaloittaa tällä hetkellä se, että poliisin lupapalvelut ovat paikoin pahoin ruuhkautuneet. Esimerkiksi Sisä-Suomen poliisilaitoksen passijonot ovat olleet Pirkanmaalla ennätyksellisen pitkiä jo kuukausia.

Lue lisää: Nyt myös Kalervo Kummola jyrähtää Pirkanmaan ennätys­pitkistä passijonoista: ”Kerta kaikkiaan hävytöntä” – näin ruuhkia yritetään purkaa

Mikä siis neuvoksi, jos noin viikkoa ennen saapuvan henkilökohtaisen tunnisteen kohdalla huomaa, että oma passi on päässyt vanhentumaan ja yksi elämän tärkeimmistä kokeista uhkaa jäädä toteutumatta?

”Tietysti aina jonkun pikapassin saa, jos haluaa. Kyllä se aina jollain muotoa järjestyy”, Lääkkö sanoo.

Kallionpäällä olisi kuitenkin selkeä mielipide siitä, mihin suuntaan valintakokeiden linjauksia tulisi muuttaa.

”Valintakokeissa voisi olla mahdollisuus sähköiseen tunnistautumiseen mobiilivarmenteen tai pankkitunnisteen kautta. Sallisin myös jo vanhentuneen passin käytön tapauskohtaisesti”, hän sanoo.

Päivitys 7.6.2022 kello 14.04: lisätty uutiseen Tamkin opiskelijarekrytoinnin ja koulutuksen palveluiden päällikön Kristiina Engblom-Pelkkalan kommentit.

Päivitys 7.6.2022 kello 11.42: lisätty uutiseen tieto siitä, että yliopistoissa ei ole voimassa sama linjaus kuin ammattikorkeakouluissa.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut