MTV: Vastaamon enemmistöosuuden ostanut yhtiö saa rahansa takaisin

Entinen toimitusjohtaja Ville Tapio ei kommentoinut STT:lle MTV:n tietoja.

6.6. 20:23 | Päivitetty 6.6. 22:27

Enemmistöosuuden Psykoterapiakeskus Vastaamosta ostanut sijoittajayritys saa kahdeksan miljoonaa euroa vahingonkorvauksia, kertoo MTV.

MTV:n tietojen mukaan Vastaamon entinen pääomistaja ja toimitusjohtaja Ville Tapio tuomittiin välimiesoikeudessa palauttamaan yhtiön myynnistä saamansa kauppasumma kokonaisuudessaan.

Myös hänen vanhempansa Nina Tapio ja Perttu Tapio tuomittiin palauttamaan osa saamastaan kauppasummasta.

Sijoittajayritys ei kommentoinut asiaa MTV:lle, eikä MTV tavoittanut Ville Tapiota kommentoimaan asiaa.

STT uutisoi maaliskuussa 2021, että enemmistöosuuden Vastaamosta ostaneen Intera Partnersin hallintayhtiö PTK Midco oli vaatinut kaupan purkua sillä perusteella, ettei se olisi tehnyt kauppaa, jos olisi tiennyt tietomurrosta.

Vastaamon tietomurto tuli ilmi lokakuussa 2020, kun sen asiakkaiden potilastietoja levisi ensimmäisen kerran pimeään verkkoon ja uhreille lähetettiin kiristysviestejä.

Intera Partners osti osuuden Vastaamosta Tapion perheeltä touko-kesäkuussa 2019.

Tapio kiistää tienneensä tietomurrosta

Tapio ei maanantai-iltana kommentoinut STT:lle MTV:n tietoja korvaussumman suuruudesta ja muista oikeuskäsittelyn yksityiskohdista.

”En voi vielä kommentoida, sillä oikeuskäsittely jatkuu edelleen. Kommentoin siinä vaiheessa, kun on jotain, mikä ei ole salassa pidettävää tai oikeuskäsittelyn aikaista tietoa”, Tapio sanoi STT:lle puhelimitse.

Medialle maanantai-iltana lähettämässään lausunnossa Tapio sanoi välimiesoikeuden katsoneen todennäköiseksi, että yhtiön järjestelmäarkkitehti ja tietosuojavastaava yhdessä salasivat tietomurron ja tietosuojan puutteet toimitusjohtajalta.

PTK Midcon mukaan Tapio tiesi tietomurrosta, maaliskuussa 2019 jätetystä ensimmäisestä kiristysviestistä sekä olennaisista tietoturvapuutteista jo keväällä 2019, kun yrityskaupasta neuvoteltiin.

”Haluan oikaista sitä väärää kuvaa, minkä tämän päivän uutisointi antaa minusta ja siitä, että olisin syyllistynyt tietomurron salaamiseen ennen Intera Partnersin kanssa tehtyä yrityskauppaa”, Tapio sanoi STT:lle maanantai-iltana.

Päivitys 6.6.2022 kello 20.43: Lisätty neljä viimeistä kappaletta ja ingressi.

Päivitys 6.6.2022 kello 22.19: Lisätty tieto siitä, ettei STT:kaan tavoittanut Ville Tapiota kommentoimaan.

Päivitys 6.6.2022 kello 22.27: Lisätty Ville Tapion kommentit.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut