Viikkojen vääntö ohi: Kunta-alan työehtosopimuksesta neuvottelutulos, koskee satojatuhansia, mutta ei hoitajia – sisällöstä ei vielä kerrota

Sopimuksen sisällöstä ei vielä kerrota, sillä kaikkien osapuolten hallintojen on käsiteltävä neuvottelutulos ensin. Neuvotteluiden ulkopuolella ovat hoitajajärjestöt Tehy ja Super.

Kunta-alan palkansaajajärjestöt osoittivat mieltään parempien palkkojen puolesta Helsingissä toukokuussa.

6.6. 11:08 | Päivitetty 7.6. 15:12

Satojen tuhansien palkansaajien työehdoista kunta-alalla päästiin maanantaina pitkällisen väännön jälkeen sopuun. Sovittelulautakunnan ehdotukseen perustuvaan neuvottelutulokseen pääsivät Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko, Julkisen alan unioni JAU (JHL ja Jyty) sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT.

Osapuolet eivät ole vielä kertoneet sopimuksen sisällöstä, sillä kaikkien osapuolten hallintojen on käsiteltävä neuvottelutulos ensin. Sisällöstä kerrotaan keskiviikkona iltapäivällä.

KT:n valtuuskunta hyväksyi tuloksen jo maanantaina, ja Jukon hallitus hyväksyi työehtosopimuksen tiistaina.

Myös Jytyn liittovaltuusto hyväksyi neuvottelutuloksen tiistaina. Samalla Jytyn julistama ylityö- ja vuoronvaihtokielto päättyy välittömästi kaikilla kunta-alan sopimusaloilla.

Neuvottelutulos koskee isoa osaa kunta-alan työntekijöistä esimerkiksi opettajia, varhaiskasvatuksen opettajia ja kirjastotyöntekijöitä.

Neuvotteluissa ei ollut mukana Sote ry eli Tehy ja Super. Jukon hallituksen puheenjohtaja Olli Luukkainen kuitenkin painottaa, että sopimus koskee kaikkia kunta- ja tulevien hyvinvointialueiden sopimuksia.

"Siinä on mukana myös se sote-sopimus. Jonkin verran on ollut kalabaliikkia, että kun Sote ry ei ole mukana sopimuksen tekijänä, sote-sopimus ei olisi mukana, se ei pidä paikkaansa. Totean vain lakonisesti, että tämä koskee kaikkia kunta- ja hyvinvointialan sopimuksia eli siinä on mukana myös tulevien hyvinvointialueiden sopimukset”, Luukkainen sanoo.

Jukon, JAU:n ja KT:n sopimus ei kuitenkaan sido Superia ja Tehyä työrauhavelvoitteeseen, sillä ne eivät ole olleet mukana tekemässä sopimusta.

Työtaisteluita voi siis vielä olla luvassa.

Helsingin Sanomat kertoi viime viikolla, että KT oli vaatinut maan hallitusta takaamaan, ettei se tule loppuvuodesta lupaamaan lisää rahaa hoitajien palkankorotuksiin.

Luukkaisen mukaan hallitus ei ole ollut nyt neuvotteluissa mukana. Sopimus saavutettiin siis ilman Suomen hallituksen apua.

"Ratkaisu osoitti sen, että kunta-alan neuvottelujärjestelmä toimii"

Ammattiliitto Jytyn puheenjohtaja Johanna Voima sanoo, että jo viime viikon lopulla alkoi näyttää siltä, että ratkaisu löydetään. Voiman mukaan jokainen osapuoli osoitti neuvotteluhalukkuutta.

"Neuvottelutulos edellyttää sitä, että jokainen tulee vähän vastaan. Me löysimme hyvän kultaisen keskitien, että kaikki pystyvät elämään sen ratkaisun kanssa”, hän sanoo.

Hänen mukaansa on tietenkin pettymys, että kaikki kunta-alan pääsopijajärjestöt eivät ole mukana neuvottelutuloksessa.

Kunta-alalla on takana pitkällinen sovittelu, ja ratkaisua palkkaneuvotteluihin on yritetty löytää niin valtakunnansovittelijan kuin sovittelulautakunnankin voimin.

"Tämä on ollut raskas kevät. Pystyimme löytämään ratkaisun loppumetreillä osapuolten kesken neuvottelemalla, se jollakin tavalla osoitti sen, että tämä järjestelmä toimii, kun jonkin verran kunta-alan neuvottelujärjestelmää on kritisoitu toimimattomaksi”, Voima sanoo.

Päivitys 7.6.2022 kello 15.12: Päivitetty juttuun tieto, että Jytyn liittovaltuusto on hyväksynyt kunta-alan neuvottelutuloksen.

Päivitys 7.6.2022 kello 12.55: Päivitetty juttuun tieto, että Jukon hallitus on hyväksynyt sopimuksen.

Päivitys 6.6.2022 kello 18.26: Päivitetty juttu kauttaaltaan tuoreimmilla kommenteilla ja tiedolla, että KT:n valtuuskunta hyväksyi tuloksen jo maanantaina.

Päivitys 6.6.2022 kello 20.37: Jytyn puheenjohtajan etunimi on Jonna, ei Johanna, niin kuin aiemmassa jutussa virheellisesti kirjoitettiin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut