Uusi aselaki pikavauhtia eduskuntaan: maanpuolustuksen koulutusta kasvatetaan voimakkaasti – Puolustusministeri Kaikkonen:”Mitään villiä länttä ei tule”
Maanpuolustuskurssilaiset saavat puolustusvoimilta aseet. Puolustusministeri Kaikkonen kertoo Aamulehden haastattelussa, mitä lakiuudistus tarkoittaa. Hänen mukaansa Suomi voi lähettää lisää aseapua Ukrainaan.
Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) kertoo, että lainmuutoksen myötä vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen kurssitarjontaa voidaan lisätä. Kyse on kymmenistä tuhansista lisäharjoituspäivästä. Kuva: Meeri Utti
Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, vapaaehtoinen maanpuolustus alkoi kiinnostaa yhä useampia. Vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen MPK:n kurssit täyttyivät niin hyvin, etteivät kaikki halukkaat mahtuneet mukaan.
Nyt tilanteeseen on luvassa helpotusta. Tuore lakimuutos takaa sen, että koulutuksen volyymia voidaan kasvattaa reippaasti.