Sekä kunta-alan että hoitajajärjestöjen työkiistoihin saatiin sovintoehdotus – hallinnot koolle keskiviikkona

Molempien työriitojen osapuolet kokoontuvat keskiviikkona pureskelemaan valtakunnansovittelijan sovintoesitystä. Työntekijäjärjestöissä suhtaudutaan esitykseen kriittisesti.

Ammattiliitto Jytyn ja JHL:n yhteinen lakkotapahtuma järjestettiin Keskustorilla tiistaina.

29.3. 21:15 | Päivitetty 29.3. 22:54

Aamulehti

Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala on antanut sovintoesityksen kunta-alan virka- ja työehtosopimusneuvotteluja koskevaan kiistaan. Valtakunnansovittelija odottaa vastauksia neuvottelujen osapuolilta keskiviikkoon kello 18 mennessä.

Osapuolet vastaavat ehdotukseen keskiviikkona iltakuudelta. Ne voivat joko hyväksyä tai hylätä ehdotuksen.

Kunta-alan sopimuksista neuvottelevat palkansaajien pääsopijajärjestöt Julkisen alan unioni JAU, joka on Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n muodostama neuvottelujärjestö, sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko, Sote ry ja työnantajaa edustava Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT.

JHL kertoo tiedotteessaan, että sen 120-jäseninen edustajisto käsittelee sovintoesitystä keskiviikkona iltapäivällä. JHL edustaa noin kolmasosaa kunta-alan työntekijöistä, samoin kuin JAU.

Tampereella lakko käynnissä

Parhaillaan Tampereen kaupungissa ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä käynnissä oleva lakko on vaikuttanut muun muassa koulunkäyntiin. Lakko on käynnissä myös Kuopiossa.

Lue lisää: Kunta-alan kaksipäiväinen lakko alkoi Tampereella tiistaina – Katso tästä kaikki vaikutukset busseihin, lapsiperheisiin, liikuntapaikkoihin ja sote-palveluihin

Lue lisää: Näin lakko näkyy 400 oppilaan koulussa Tampereella: etenkin erityistä tukea tarvitsevilla vaikea tilanne luokassa – Keskustorilla toivottiin nopeaa ratkaisuehdotusta

Aiemmin kerrottiin, että perjantaina alkavaksi ilmoitettu 13:a sairaanhoitopiiriä ja 40 000:ta ihmistä koskeva hoitajalakko siirtyy alkamaan aikaisintaan 15. huhtikuuta.

Kuuden sairaanhoitopiirin ja 25 000 hoitoalan ammattilaisen lakko alkaa puolestaan perjantaina, ellei sopua sitä ennen synny. Lakko koskisi myös Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymää.

Kriittinen vastaanotto

”JHL on vaatinut kuntiin ja hyvinvointialueille monivuotista palkkaohjelmaa ja kunnollisia palkankorotuksia ostovoiman lisäämiseksi. Lisäksi tavoitteinamme on tällä neuvottelukierroksella ollut muun muassa paikallisen sopimisen kehittäminen sekä työaikajoustojen lisääminen”, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine kertoo tiedotteessa.

Myös Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko sanoo, että sovintoesitys ei vastaa järjestön tavoitteita.

”Kun otetaan huomioon Jukolta saamamme mandaatti neuvottelun tavoitteista, neuvottelijat eivät tule esittämään sovintoesityksen hyväksymistä. Tämä ei tietenkään sido Jukon päättäjiä”, sanovat hallituksen puheenjohtaja Olli Luukkainen ja toiminnanjohtaja Maria Löfgren tiedotteessa.

Jukon hallitus käsittelee keskiviikkona akavalaisten kuntapalkansaajien osalta sovintoesitystä.

Hoitoalan liitot Tehy ja Super kertovat tiedotteessaan, että sovintoesityksen sisällöstä ei kerrota julkisuuteen ennen kuin liitot ovat antaneet vastauksensa valtakunnansovittelijalle. Myös niiden hallinnot käsittelevät esitystä keskiviikkona.

Jukon, JHL:n ja Jytyn lakonuhkat puolestaan koskevat kaikkiaan noin 80 000 kuntapalkansaajaa, järjestöt kertovat.

Täydennys 29.3.2022 kello 21.39: Täydennetty artikkelin loppuun kaikki työriitojen osapuolet.

Täsmennys 29.3.2022 kello 22.07: Artikkelissa puhuttiin aiemmin kahdesta erillisestä sovintoesityksestä. Kyse on yhdestä sovintoehdotuksesta: valtakunnansovittelijan sovintoehdotus koskee molempien lakkojen osapuolia eli sekä kunta-alaa että hoitajajärjestöjä.

Päivitys 29.3.2022 kello 22.53: Päivitetty juttua osapuolten kommenteilla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut