Kallansiltojen ketjukolarissa olleiden autojen määrä onkin 46

Pakettiautoa kuljetettiin pois ketjukolaripaikalta Kallansilloilla Viitostiellä Kuopiossa 26. maaliskuuta 2022.

28.3. 16:18

Helsinki

Kuopion Kallansilloilla lauantaina tapahtuneessa ketjukolarissa osallisina olleiden ajoneuvojen määrä on täsmentynyt 46:een, kertoi tutkinnanjohtaja Pekka Jäntti Itä-Suomen poliisilaitokselta STT:lle.

”Onnettomuudessa mukana olleista autoista noin 30 sai tosi pahoja vaurioita. Henkilövahingoista meillä ei ole semmoista tietoa, että kukaan olisi pahasti loukkaantunut”, Pekka Jäntti sanoi.

Viikonloppuna kerrottiin, että Viitostiellä Kallansiltojen turmassa oli osallisena yhteensä 31 autoa. Onnettomuus tapahtui etelän suuntaan vievillä kaistoilla noin puoli neljän aikaan iltapäivällä.

Poliisilla ei ole vielä kerrottavaa onnettomuuden syistä tai sitä edeltäneistä vaiheista.

”On sen verran laaja juttu ja tutkinta on vasta alkuvaiheessa.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut