Venäläisten omistamassa Airiston Helmessä epäillään suurta veropetosta: pimeällä työvoimalla kierrettiin 2,85 miljoonan euron verot

Veropetoshaara siirtyy nyt syyteharkintaan. Tutkinnassa on edelleen rahanpesuepäilyjä koskeva rikostutkinta.

Venäläistaustainen Airiston Helmi -yhtiö omistaa useita kohteita Turun saaristossa. Vuonna 2018 otetussa kuvassa näkyy useita rakennuksia, helikopterin laskeutumistasanne ja suuret laiturit useille veneille Villa Ybbersnäsissä.

1.3. 13:00

Venäläisomistuksessa olevaan Airiston Helmi -yhtiöön liittyvä veropetostutkinta on valmistunut ja siirtyy nyt syyteharkintaan.

Keskusrikospoliisin mukaan rikoksista epäillään kahtatoista ihmistä. Yhtiön epäillään käyttäneen pimeää työvoimaa ja välttäneen siten veroja ja työeläkevakuutusmaksuja yhteensä noin 2,85 miljoonaa euroa.

Poliisi on tutkinut asiaa törkeänä veropetoksena, törkeänä työeläkevakuutus­maksupetoksena ja törkeänä kirjanpitorikoksena.

Tutkinnan aikana on asetettu omaisuutta vakuustakavarikkoon noin 1,8 miljoonan euron edestä.

Jutun tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Mikko Laaksonen keskusrikospoliisista kuvailee tutkintaa poikkeuksellisen pitkäkestoiseksi ja laajaksi. Esitutkintapöytäkirja on yli 20 000 sivua pitkä.

”Tutkinnan kestoon ovat vaikuttaneet mittavat datatakavarikot sekä oikeus- ja virka-apupyynnöt, joita on tehty yli 20 maahan. Esitutkinnassa on tehty laajaa yhteistyötä kotimaisten ja kansainvälisten viranomaisten kanssa”, Laaksonen toteaa keskusrikospoliisin tiedotteessa.

Samaan vyyhteen liittyy myös rahanpesuepäilyjä koskeva esitutkinta. Siinä on takavarikoitu 3,5 miljoonan euroa käteistä rahaa.

Tutkinta jatkuu, koska ulkomailta ei ole vielä saatu vastauksia kaikkiin oikeusapupyyntöihin. Niillä on poliisin mukaan keskeinen merkitys tutkinnassa.

Esitutkinta tuli yleisön tietoon, kun poliisi teki yhdessä muiden viranomaisten kanssa paljon huomiota herättäneen kotietsinnän Turun saaristossa ja mantereella syyskuussa 2018.

Poliisi otti operaation yhteydessä kiinni venäläistaustaisen miehen epäiltynä törkeästä veropetoksesta ja törkeästä rahanpesusta. Hänet vapautettiin noin puolen vuoden kuluttua, helmikuussa 2019.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut